Pilaako lapsensaanti seksielämän? Tutkimus selvitti

Tutkimuksen mukaan osa tuoreista isistä yrittää tarkoituksella vähentää seksuaalista halukkuuttaan.

Julkaistu:

Tuoreessa kanadalaistutkimuksessa selvitettiin, miten lapsensaanti vaikuttaa tuoreiden vanhempien seksielämään. Tutkimukseen osallistui 255 paria, jotka olivat hiljattain saaneet esikoislapsensa.

Tuloksista selvisi, että naiset tunsivat seksuaalisen halukkuutensa laskeneen lapsensaannin jälkeen. Tämä puolestaan sai miehet kokemaan aiempaa suurempaa empatiaa kumppaniaan kohtaan.

Kumppanilta saatu empatia vaikutti naisiin niin, että he kokivat elävänsä seksuaalisesti tyydyttävää elämää, vaikka itse akteja oli aiempaa harvemmin. Myös tyytyväisyys parisuhteeseen vahvistui empatian myötä.

– Pystyt olemaan seksuaalisesti tyydyttynyt, vaikka et harrastaisi seksiä, tutkija Natalie Rosen tuumaa.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että osa miehistä pyrkii tarkoituksella pitämään libidonsa matalalla esikoisensa saatuaan, koska he ajattelevat yhdyntäkertojen vähenemisen kuuluvan uuteen elämäntilanteeseen.

Vaikka seksin merkitys vähenisi lapsensaannin myötä, ei se tarkoita, etteikö seksielämästä pitäisi keskustella kumppanin kanssa, tutkijat muistuttavat.

Tutkimus on julkaisu Journal of Sex and Marital Therapy -lehdessä.

Lue myös: 10 seksiin liittyvää asiaa, jotka ovat paremmin parisuhteessa

Lue myös: Äiti julkaisi realistisen kuvan vanhemmuudesta: ”Nerouden ja hulluuden välillä tasapainoilua”

Lue myös: Onko jo lasten aika? 10 merkkiä, joista tiedät ettet ole vielä valmis vanhemmaksi

Lähde: Ctv News