Utahin yliopistossa tehtiin laaja tutkimus ketogeenisestä dieetistä. Se julkaistiin Science Advances -lehdessä.
Epilepsian hoitoon kehitetystä ketogeenisestä dieetistä on tullut suosittu painonhallintakeino. Dieetissä nautitaan paljon rasvaa ja hyvin vähän hiilihydraatteja.
Ketodieetin terveysvaikutuksista on ollut aiemmin niukasti tietoja, ja ne ovat käsitelleet lyhytaikaisia vaikutuksia. Nyt julkaistu tutkimus sai selkoa ketodieetin pitkäaikaisista vaikutuksista.
Tutkimuksen mukaan ketodieetti saattaa muuttaa aineenvaihduntaa hyödyllisillä tavoilla, mutta samaan aikaan se voi aiheuttaa muutoksia, jotka voivat pidemmän päälle olla haitallisia kehon kyvylle käsitellä rasvoja ja sokereita.
Hiiret jaettiin tutkimuksessa neljään ruokavalioryhmään. Länsimaiseen runsasrasvaiseen dieettiin, vähärasvaiseen ja hiilihydraattipitoiseen dieettiin, ketodieettiin (melkein kaikki energia rasvasta) sekä proteiinimäärältään vastaavaan vähärasvaiseen dieettiin. Kokeilu kesti vähintään yhdeksän kuukautta.
Tutkijat seurasivat painon, verirasvojen, maksan rasvoittumisen sekä verensokerin ja insuliinin muutoksia. Myös haiman insuliinia tuottavien solujen geenitoimintaa ja solutason muutoksia tarkasteltiin.
Ketodieetti ehkäisi tehokkaasti lihomista, mutta ei ilman vakavia haittoja. Samalla kehittyi aineenvaihdunnan häiriöitä, joita saattoi ilmetä hiirillä jo muutamassa päivässä.
– Yksi asia on hyvin selvä. Kun ruokavaliossa on paljon rasvaa, sen täytyy päätyä johonkin, ja yleensä se kertyy vereen ja maksaan, tutkija Amandine Chaix kertoi.
Sukupuolten välillä havaittiin eroja, sillä uroksilla kehittyi rasvamaksa ja maksan toiminta heikkeni. Naarailla maksa ei puolestaan rasvoittunut merkittävästi. Ilmiötä aiotaan selvitellä jatkotutkimuksissa.
Kahden–kolmen kuukauden jälkeen ketodieetillä olleilla hiirillä verensokeri ja insuliinitasot olivat hyvin alhaisia. Ongelmia ilmeni, jos hiirille annettiin hieman hiilihydraatteja. Silloin verensokeri nousi jyrkästi ja pysyi pitkään korkealla.
Haiman insuliinia tuottavat solut eivät toimineet normaalisti, mikä häiritsi insuliinin eritystä. Solut eivät myöskään pystyneet siirtämään proteiineja oikeisiin paikkoihin, todennäköisesti jatkuvan rasvakuormituksen vuoksi.
Positiivinen havainto oli, että verensokerin säätelyn ongelmat poistuivat, kun ketodieetti lopetettiin. Se viittaa siihen, että ainakin osa muutoksista ei ole pysyviä.
Lähde: SciTechDaily