Kaikki artikkelit
Lawrence kertoo, että hän ei halunnut asettaa nuorille tytöille ulkonäköpaineita elokuvansa kautta.
Viihde
10 kuukautta sitten
Evansin mukaan annamme myös lapsille vääriä ohjeita ruokailun yhteyteen, niin vaikuttunut hän uudesta painonhallintakeinostaan on.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
5-Minute Crafts -sivusto on altistanut itsensä valtavalle kritiikille jakamalla arveluttavan vinkin tuoreella videollaan.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Ah, ulkomaanmatka! Kaikkien painonpudottajien pahin painajainen, sillä ”lomalla pitää saada nauttia” ja ”on mahdotonta syödä terveellisesti”. Voiko nauttia ja pysyä ruodussa samaan aikaan?
Between the Lines
yli 4 vuotta sitten
Naisen fanit ovat huolestuneet tähden hoikasta olemuksesta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Stressaantunut ihminen ei kykene toimimaan kunnolla.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Pienellä muutoksella saadaan yllättäviä tuloksia aikaan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Tutkijat hämmästyivät siitä, että kylmä yrttitee kulutti paljon enemmän kaloreita kuin lämmin.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Muodonmuutos vaati kovasti töitä.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Kuvat todistavat sen, että pienessä ajassa voi saada aikaan suuria muutoksia.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Vaa'an tuijottamisen voi unohtaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Terri Keith oli vakavasti ylipainoinen, kunnes hän päätti muuttaa elämänsä suuntaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten
Muutamalla neuvolla hommasta tulee hetkessä helpompaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten
Naisen mukaan rinnat ovat lähtökohtaisesti "läskiä, jonka voi polttaa".
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Tuotteen keksijä sanoo onnistuneensa pudottamaan rasvaprosentistaan jopa 44 prosenttia laitteen avulla.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Kukaan ei näytä jatkuvasti treenatulta tai timmiltä - vaikka olisikin kovassa kunnossa.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten