Kuva: Fotolia

Sari, 28, piti polttarinsa netissä keskustelufoorumilla: "Nauroin vedet silmissä"

14.05.2016 17:15 - Rea Tallgren

Polttareita järjestäessä soisi jokaisen olevan tarpeeksi rohkea pitääkseen juuri omannäköisensä juhlat. Näin juuri teki Sari, jonka polttareihin osallistuneet eivät edes tienneet toistensa oikeita nimiä.

Ajatus järjestää Sarin polttarit netissä lähti puolittain vitsistä liikkeelle.

- Suunnittelimme foorumilla tällaista elokuvailtaa ja heitin puolittain vitsillä sinne että mitäs jos vietettäisimme minun polttareitani samalla. Eräs foorumin miehistä tarttui ajatukseen heti. Hän ei tiennyt yhtään, mitä se vaatii, ja mitä siellä sitten tehdään, mutta kaksi henkilöä tätä iltaa päätyi sitten suunnittelemaan. He puhuivat peleistä ja linkittelivät keskusteluun jo ideoita, Sari selittää Voice.fi:lle.

Kyseinen keskustelupalsta liittyy elokuviin, joten polttari-iltakin päätettiin kietoa elokuvan ympärille.

- Elokuvailta päätettiin tällä kertaa pitää juomapelinä, eli aina kun elokuvassa tapahtui tiettyjä asioita, piti juoda. Meidän tapauksessamme aina kun näkyi aseita tai niillä ammuttiin, joimme. Koska oli sunnuntai, en voinut juoda alkoholia. Varauduin kuitenkin isolla tuopilla limsaa. 

Osallistuja eri maista

Sarin polttarit olivat avoimet kaikille foorumilla kulkijoille.

- Ryhmän ydinporukka on jo tuttua joten tiesin että osallistujat tulee olemaan heitä ainoastaan. Meitä oli yhteensä kuusi. Kaikki eivät olleet aktiivisesti elokuvan katsomisessa mukana, mutta heittivät välillä kommenttia ketjuun kuitenkin.

Polttariin osallistuttiin eri maissa. 

- Ketjuun oli postattu aikataulu, milloin missäkin maassa aletaan katsomaan elokuvaa. Minulle se oli kello 23 illalla, Australiassa kello 6 aamulla, ja Jenkeissä se oli iltapäivää. Aloitimme elokuvan katselun kun foorumin kello löi tasan ja juttelimme keskusteluketjussa muun muassa elokuvan aloituskohtauksesta.

Porukka myös pelasi foorumilla seurapeliä illan aikana.

- Ajoittain nauroin vedet silmissä, kun oli niin hauskaa, Sari iloitsee. Esimerkiksi eräs polttarivieraista veti runsaasti shotteja ja antaa niiden vauhdittamana avioliittoneuvoja. 

- Lopussa hänen täytyi jo alkaa juoda vettä, koska hän oli sen verran hiprakassa, Sari tunnustaa. 

Tosielämän polttareita Sari ei jäänyt kaipaamaan. Nämä juhlat olivat hänen näköisensä ja tekivät hänestä iloisen. 

Lue myös: Häävieraan lahja ei miellyttänyt hääparia: Hämmentävä toive kerää kritiikkiä netissä

Kilpailut

Uusimmat