Tänään vietetään Lähde töistä aikaisemmin -päivää. Sen mukaan siis olisi oikeus lähteä lätkimään töistä jo muutamaa minuuttia – jollei jopa muutamaa tuntiakin aikaisemmin.
Pomolle voi kertoa syyksi sen, että kyseessä on ihan virallisestikin päivä, jolloin näin tulisi toimia. Jos kyseinen selitys ei toimi, voi kokeilla seuraavia, aina toimivia selityksiä:
”Minusta tuntuu, että silitysrautani jäi päälle.”
”Minun pitäisi päästä lähtemään aikaisemmin, jotta ehdin kauppaan ennen Salkkareita.”
”Minusta tuntuu, että olen käyttänyt jo kaiken potentiaalini tänään.”
”Koirallani on tänään syntymäpäivä, joten minun pitäisi päästä lähtemään nyt.”
”Ruotsissakin on kuuden tunnin työpäivät.”
”Oma kelloni näyttää jo valitettavasti neljää, enkä nyt oikein tiedä kumpaa uskoa, omaani vai työpaikan kelloa.”
”Tuoreen tutkimuksen mukaan lyhyempää työpäivää tekevät ovat onnellisempia.”
Lue myös: Kauppa hakee uusia työntekijöitä suoralla ilmoituksella: ”Ei juoppoja tai mammanpoikia”