Kuva: AllOverPress

Toimisiko myös vanhempiin? Englannin poliisi palkitsee hyväkäytöksisiä lapsia Burger King -lipuilla

07.06.2016 19:15 - Joose Koskiranta

Englantilaisen Blackbird Leysin kaupungin poliisi on ottanut uudenlaiset keinot käyttöön hillitäkseen lasten käytöstä.

Blackbird Leysin kaupungin poliisi kokeilee uutta hanketta, jolla pyritään iskostamaan hyviä käytöstapoja paikalliseen nuorisoon.

Lapset voivat saada niin sanotun hyvän kansalaisen lipun esimerkiksi pyöräillessään kypärä päässä tai pitäessään vanhempansa kädestä kiinni autotietä ylittäessä. Lipun voi vaihtaa muun muassa Burger King -ateriaan, jäätelöön tai karkkiin. 

Ohjelman päämääränä on iskostaa hyvät tavat ja arvot nuoreen sukupolveen. 

Poliisiyhteisön tukihenkilö Alex Benjamin pitää tärkeänä, että lapsia palkitaan, kun he tekevät jotain hyvää.

- Testaamme hanketta nähdäksemme, kannustaako tämä lapsia käyttäytymään hyvin. Tässä ei kuitenkaan ole kyse saada huonokäytöksisiä lapsia muuttumaan tai hyväkäytöksisiä jatkamaan samaan malliin. Mielestämme lapsen tehdessä hyvän teon, hän ansaitsee palkinnon, hän kertoo.

Kritisoitu hanke

Sosiaalisessa mediassa on jo käyty keskusteluja siitä, onko epäterveellisillä ruuilla palkitseminen oikea tapa. Monen mielestä palkinto voisi liittyä esimerkiksi liikuntaan kuin roskaruokaan.

"Lapsien palkitseminen Burger King -lipuilla, oletteko tosissanne? Miten olisi lippu uimahalliin, tenniskentälle tai johonkin muuhun liikunta-aktiviteettiin?" ihmettelee yksi kirjoittaja.

"Uuden lukuvuoden alussa opettajat voivat eritellä hyvät ja pahat lapset heidän ruumiinrakenteensa takia. Hyvät lapset ovat lihavia saamiensa palkintojen takia, kun pahat ovat taas laihoja. Kiva!" kirjoitti toinen. 

Benjamin on kuitenkin toiveikas projektin suhteen.

- Olen työskennellyt täällä viisi vuotta enkä ole ikinä kokeillut mitään vastaavaa. Odotan innoissani, mitä hanke tuo tullessaan, hän sanoi. 

Lue myös: "Äiti, kaikki on hyvin" - nuoren miehen lomakuvat ympäri maailmaa huvittavat netissä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat