Kuva: YouTube

Viimeinen WTC:n pelastustöihin osallistunut koira lopetettiin - paloasemalta liikuttava ele

08.06.2016 09:45 - Joose Koskiranta

Sankarikoira Bretagne ehti toimia myös useassa muussa pelastusoperaatiossa.

Miltei 15 vuotta New Yorkin ja Washington D.C:n terrori-iskujen jälkeen viimeinen niiden yhteydessä työskennellyt pelastuskoira on menettänyt henkensä. 

16-vuotias kultainennoutaja Bretagne lopetettiin eilen maanantaina houstonilaisella eläinklinikalla. Vanhuuden uuvuttama karvakuono kärsi useasta eri sairaudesta, joten lopettaminen oli ainoa oikea mahdollisuus. 

Bretagne oli vain 2-vuotias, kun hänet hälytettiin World Trade Centerin pelastusoperaatioon oppaansa Denise Corlissin kanssa. Siellä pari vietti kymmenen päivää etsien raunioiden alle jääneitä ihmisiä. 

Eläkkeelle 9-vuotiaana

9/11:n lisäksi Bretagne ehti toimia myös muilla kriisialueilla, muun muassa New Orleansissa hurrikaani Katrinan jälkeen.

Koira siirtyi eläkkeelle 9-vuotiaana. Vuonna 2014 se ja Corliss vierailivat World Trade Centerin muistomerkillä, osallistuen tv-asema NBC:n haastatteluun. 

Maanantaisen lopetuksen yhteydessä useat Cy-Fairin vapaaehtoispaloaseman työntekijät kokoontuivat ylistämään Bretagnea sen viimeisellä matkalla. Bretagne olisi täyttänyt kesäkuussa 17 vuotta.

Katso paloaseman liikuttava ele alla olevasta videosta.

Lue myös: Hellyttävä video leviää netissä: Saukkoemo löysi kadonneen poikasensa

Lähde: Today.com

Kilpailut

Uusimmat