Kuva: YouTube

Spice Girlsien hitistä kuvattiin uusi versio - mukana tärkeä viesti tasa-arvoisuudesta

06.07.2016 17:00 - Tiina Svensk

Ysärihitti tanssittaa vielä tänäkin päivänä, mutta tällä kertaa video jakaa katsojalle myös tärkeän viestin.

Kaikki meistä muistavat varmasti Spice Girlsien jättihitin "Wannabe" kahdenkymmenen vuoden takaa. Nyt tanssittavasta pop-kappaleesta on tehty uusi versio, jonka ohjaaja MJ Delaney on ohjannut yhdessä Global Goalsin kanssa.

Teos jäljittelee alkuperäisen kappaleen musiikkivideota, mutta tanssijoina nähdään tuttujen spaissareiden sijaan ryhmä naisia - tarkkasilmäiset katsojat huomaavat esimerkiksi YouTube -videoillaan kuuluisuuteen nousseiden Taylor Hatalan, 13, ja Larsen Thompsonin, 15, olevan osa energistä kokoonpanoa.

Energisyyden ja ilon lisäksi Global Goals haluaa välittää videolla tärkeän viestin katsojalle. Video on osa #WhatIReallyWant -kampanjaa, missä ihmiset saavat kertoa, miten he todella haluaisivat edistää tyttöjen ja naisten asemaa maailmassa. Videollakin nähdänä tauluja, joihin tekijät ovat kirjoittaneet tärkeitä kehityskohteita: aiheina ovat esimerkiksi tyttöjen koulutus ja lapsiavioliittojen päättäminen.

Kampanjan tarkoituksena on herättää tietoisuus epätasa-arvoisuudesta, mikä sukupuolten välillä vallitsee. Samalla halutaan muistuttaa päättäjiä ja poliitikkoja lupauksista, joita he ovat tehneet tyttöjen koulutuksen ja naisten aseman kohentamiseksi. Voit katsoa tanssittavan videon alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Miehet perustelevat, miksi naiset ovat parhainta: ”Herkkiä ja ihania otuksia”

Lähde: Global Goals

Kilpailut

Uusimmat