Kuva: Fotolia

Bryssel nauttii kyseenalaisesta katutaiteesta - jättipenis ilmestyi katukuvaan

22.09.2016 21:15 - Mika Parikka

Katutaide on parhaimmillaan, kun se on jotain muuta kuin tussilla töherrettyä spagettia.

Katutaide on nykyään muutakin kuin pikku rikollisten pahantekoa. Toinen toistaan komeammat graffitit ja muraalit koristavat Suomessakin kadunvarsia ja taitavimpia artisteja jopa palkataan tekemään tilaustyönä koristeellisia kuvia vaikkapa oman firman seinään.

Kaikki eivät kuitenkaan vielä tänäkään päivänä tee katutaidetta laillisesti. Tämän sai kokea kantapään kautta Belgian pääkaupunki Bryssel. Yksi kaupungin taloista on saanut mielenkiintoisen teoksen seinäänsä.

Moni asukas joutui varmasti hieraisemaan silmiään, kun erään talon seinää koristaa nykyisin jättimäinen penis. Sanottakoon, että meisseli on varsin taidokkaasti tehty. Hyvin on autenttisen näköinen. Katso kuva jättipeniksestä alta:

Taideteos sijaitsee kaupungin bisnesalueella. Alue on saanut myös toisen vähemmän mairittelevan taidetoksen katukuvaansa

Taideteosten tekijä on toistaiseksi tuntematon, mutta jonkin sortin palkinnon hän voisi ansaita.

Lähde: Indy100

Lue myös: Pyöräilijöiden henkiä pelastava keksintö villitsee netissä - sai miljoonayleisön viikossa

Kilpailut

Uusimmat