IS: Poliisia tarvitaan yhä useammin riehuvan lapsen rauhoittamiseen kouluissa

Tapauksia on tänä vuonna sattunut jo yli 20.

Julkaistu:

Oppilaiden raivokohtausten takia poliisi on käynyt ala-asteilla jo parikymmentä kertaa tämän vuoden aikana, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Lehden mukaan eräässä tapauksessa 8-vuotias oppilas hermostui, kun ei saanut lähteä kotiin kesken koulupäivän.

– Poika alkoi riehua ja huitoi rikkaharjalla. Jopa 6-8 opettajaa ja muuta henkilökunnan jäsentä yritti saada poikaa rauhoittumaan, mutta mikään ei auttanut. Lopulta paikalle hälytettiin poliisi, erään oppilan isä kertoo Ilta-Sanomille.

Kaiken kaikkiaan poliisi on joutunut vierailemaan peruskoulussa noin 20 kertaa tämän vuoden aikana.

– Tällaiset keikat pysäyttävät aina. Siksi yritämmekin hoitaa kaiken mahdollisen hienotunteisesti, komisario Arto Rajala Sisä-Suomen poliisista.

Lue myös: Opettaja kertoi lapsille kiusaamisesta – kuvasta nettihitti

Lähde: Ilta-Sanomat