Meikkitaiteilija tekee muodonmuutoksia syöpää sairastaville naisille - katso kuvat lopputuloksista

17.11.2016 23:15 - Elisa Jalasjoki

Norman Freemanin tavoitteena on saada potilaat uskomaan siihen, että he ovat kauniita niin meikillä, kuin ilmankin.

Amerikkalainen meikkitaiteilija Norman Freeman, on ottanut elämäntehtäväkseen levittää onnea lukuisten syöpäpotilaiden arkeen. The Shade Room -sivuston haastattelussa hän kertoi kutsumuksestaan kiertää ympäri maan eri sairaaloita, meikaten syöpäpotilaita, jotka ovat menettäneet esimerkiksi kulmakarvansa tai ripsensä. 

Freemanin tarkoituksena on auttaa nuoria säilyttämään hymyn kasvoillaan, sekä tuntemaan olonsa kauniiksi silloinkin, kun hoidot tuntuvat vieneen kaikki heidän voimansa. Freeman pyrkii tekemään jokaiselle halukkaalle potilaalle todellisen muodonmuutoksen. 

Haastattelussa Freeman kertoi sairastavansa itsekin alopeciaa, eli sairautta, jossa hiukset, ripset ja kulmakarvat lähtevät vähitellen. Kyse on niin sanotusti hitaasta kaljuuntumisesta. Freemanilta itseltään ovat lähteneet vuosien saatossa lähes kaikki karvat. Hän kertoo joutuneensa sairauden vuoksi myös kiusatuksi.

- Oli aikoja, kun halusin tappaa itseni. Kiusaamiseni oli niin rajua. 

Luovuttamisen sijaan, hän päätti opetella kasvojensa varjostamisen ja korostamisen salat. Hän halusi jälleen säihkyä. 

- Kun meikkaan, oloni muuttuu samantien paremmaksi. Tiedän silti olevani kaunis myös ilman meikkiä. Aina niin ei ole kuitenkaan ollut, Freeman selittää. 

Muodonmuutoksilla ja meikkaustöillään Freeman pyrkii siihen lopputulokseen, että lopulta myös syöpäpotilaat löytäisivät sisältään saman itsevarmuuden tunteen. Hän kertookin tekevänsä kaikkensa, jotta pääsisi vierailemaan mahdollisimman monen potilaan luona. 

Alta voit katsoa kuvia Freemanin töistä potilaiden kasvoilla. 

"Kaunis asiakkaani. Hiuksilla tai ilman", Freeman kirjoitti Instagramissa jakamaansa kuvaan.

"Muistakaa, maailmassa on aina joku, joka käy läpi jotakin pahempaa kuin sinä. Jos he voivat katsoa elämää positiivisesti, niin voit sinäkin! Kiitos Chyna Harper, tavoittelen samaa rohkeutta ja positiivista asennetta kuin sinulla on", Freeman kirjoitti kuvaan jossa poseeraa yhdessä potilaan kanssa. 

Alta näet kuvan Freemanista itsestään. Lisää kuvia hänen töistään näet esimerkiksi täältä

Lähde: Self

Lue myös: Sofia, 25, lahjoitti pitkät hiuksensa syöpälapsille - "Jos voisin tuoda edes hieman paremman olon"

Lue myös: 4-vuotias tyttö poseeraa edesmenneen äitinsä hääpuvussa - katso koskettavat kuvat

Lue myös: Isän kuva syöpäsairaasta lapsesta koskettaa: Yhdenkään vanhemman ei tulisi joutua tähän tilanteeseen

Kilpailut

Uusimmat