Kuva: Fotolia

Outo kummitusvideo leviää netissä - lastensairaalan henkilökunta paniikissa

22.11.2016 12:15 - Mika Parikka

Argentiinalaisessa lastensairaalassa kummittelee. Netissä leviää video, jossa itsekseen liikkuvan ilmapallon uskotaan kuuluvan kuolleen lapsen haamulle.

Oranssi ilmapallo on saanut Argentiinan Rosariossa lastensairaalan henkilökunnan suunniltaan. Netissä leviävässä videossa nähdään kaksi sairaalan työntekijää kuvaamassa mysteeristä ilmapalloa, jonka he uskovat liikkuvan itsekseen ympäri sairaalaa. 

Ilmapallo leijuu videolla kohti kuvaajaa epänormaalisti. 

- Se tulee meitä päin! Videota kuvaava mies huutaa.

- Tyttö sängyllä sanoi, että se kosketti hänen jalkaansa. Voi ei, se tulee kohti, sanoo toinen työntekijä. 

Hämmentävälle videolle ei tunnu löytyvän järjellistä selitystä. Loogisintahan olisi sanoa, että pallo liikkuu aivan pienen ilmavirran ansiosta tasaisesti eteenpäin. Paikallinen taiteilija, ja paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut Dante Taprelli uskoo kyseessä olevan yksilö, sielu tai jotain, jota hän ei pysty selittämään.

Tapaus on siis herättänyt paljon mielenkiintoa eri tahoissa. Katso itse alta video mysteerisestä heliumpallosta ja tee omat johtopäätöksesi:

Lähde: Mirror

Lue myös: Yli sata vuotta vanhaan valokuvaan tallentui kummitus? Katso

Lue myös: Ikuistettiinko Instagram-kuvaan kummitus? Katso

Lue myös: Uusi kummitusvideo hämmentää netissä - miksi objektit kaatuilevat itsekseen?

Kilpailut

Uusimmat