Etsi
Videopätkää on katsottu lähes neljä miljoonaa kertaa.
Video on saanut paljon huomiota.
Video on julkaistu muun muassa YouTubessa.
Jaot ovat aiheuttaneet runsasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Brittiläisessä pubissa sattui todella hämmentävä tapaus, kun tuoppi poksahti rikki itsestään.
Videon on kuvannut eräs sairaalan työntekijöistä.
Argentiinalaisessa lastensairaalassa kummittelee. Netissä leviää video, jossa itsekseen liikkuvan ilmapallon uskotaan kuuluvan kuolleen lapsen haamulle.
Naisen mukaan koira nähdään videolla yhdessä uuden pennun kanssa.
Kummitusvideoita ilmestyy nettiin vähän väliä, mutta viimeisin niistä on varsin epäilyttävä.