Kuva: AOP

Järkyttävät varallisuuserot paljastuivat: kahdeksan rikkainta omistaa enemmän kuin puolet ihmiskunnasta!

16.01.2017 13:35 - Mikko Räsänen

Kehitysapujärjestö Oxfam julkisti järkyttävät tilastot maailman talousfoorumissa Davosissa.

Varallisuuserot maailmassa eivät ole olleet koskaan niin suuret kuin nyt, kertoo kansainvälinen kehitysapujärjestö Oxfam. Reuters kertoo Oxfamin päätyneen laskelmissaan siihen, että maailman kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin koko köyhin puolisko ihmiskunnasta yhteensä.

Nyt esitetyt luvut ovat huomattavasti järkyttävämpiä kuin aiemmin nähdyt. Vielä vuonna 2010 piti ottaa 43 maailman rikkainta ihmistä, että heidän yhteenlaskettu omaisuutensa oli sama kuin ihmiskunnan köyhimmän puoliskon. Nyt tilastot ovat muuttuneet radikaalisti kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että köyhien todellisesta määrästä on saatu tarkempaa tietoa, kun Kiinasta ja Intiasta on saatu tarkempia lukuja köyhien määrästä. Toinen syy on Oxfamin mukaan se, että vaikka maailman talouskriisi on aiheuttanut vaikeuksia monille yrityksille ja tavallisille ihmisille, niin superrikkaat ovat silti jatkaneet rikastumistaan keskimääräisellä yli 11 prosentin vuosivauhdilla. 

Taloudellinen eriarvoisuus on noussut yhä suuremmaksi kansainväliseksi huolenaiheeksi viime vuosina. Muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Katolinen kirkko ovat varoittaneet sen tuhoisista vaikutuksista ja siitä, että eriarvoisuudesta johtuva suuttumus ruokkii eri maissa nähtyä populismin nousua.

Maailman rikkain mies, Bill Gates, on vakiovieras Davosin talousfoorumissa. Gatesin omaisuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut yli 50 prosenttia eli yli 20 miljardia euroa, vaikka Gates on aktiivisesti pyrkinyt jakamaan sitä pois. 

Vaikka Gates on näyttänyt hyvää esimerkkiä siitä, miten miljardiomaisuudella voi tehdä myös paljon hyvää köyhien eteen, korostaa Oxfam, ettei tuo toiminta ratkaise itse ongelmaa.

- Jos miljardöörit päättävät antaa rahansa pois, on se hyvä asia. Mutta eriarvoisuuteen täytyy puuttua, ja meillä ei voi olla järjestelmää, jossa miljardööreillä on pienemmät veroprosentit kuin heidän sihteereillään tai siivoojilla, Oxfam-johtaja Max Lawson muistuttaa.

- On olemassa muunlaisia tapoja pyörittää kapitalismia. Sellaisia, jotka olisivat hyödyllisempiä enemmistölle.

Oxfam vaatii muun muassa puuttumaan veroparatiiseihin ja muihin verojen välttelyn keinoihin sekä muuttamaan nykyistä super-kapitalismia, jossa kohtuuttoman suuret osat voitoista päätyvät rikkaiden taskuihin.

Oxfamin raportissa kerrotaan, että maailman kahdeksan rikkainta ihmistä ovat: Bill Gates, Zaran ja muita kauppaketjuja omistava Amancio Ortega, suursijoittaja Warren Buffett, meksikolainen Carlos Slim, Amazon-pomo Jeff Bezos, Facebookin Mark Zuckerberg, Oraclen Larry Ellison ja New Yorkin entinen pormestari Michael Bloomberg

Lähteet: Reuters, Business Insider

Kilpailut

Uusimmat