Kuva: Fotolia

Kännykkäriippuvuuden rajut seuraukset - aiheuttaa fyysisiä oireita

21.02.2017 16:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan erossa oleminen älypuhelimesta aiheuttaa nuorilla aikuisilla samankaltaisia vaikutuksia kuin traumanjälkeinen stressihäiriö.

Älypuhelimesta erossa oleminen vain muutaman minuutin ajan aiheuttaa nuorilla aikuisilla samankaltaisia oireita kuin traumanjälkeinen stressihäiriö. Tämä selviää tuoreesta unkarilaistutkimuksesta, joka on julkaistu Computers And Human Behaviour -lehdessä. Tutkimuksesta uutisoi myös Daily Mail.

Traumanjälkeinen stressihäiriö on yksi ahdistuneisuushäiriön muoto. Siinä traumaattisella tapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tai hänen läheistensä henki, terveys tai fyysinen koskemattomuus ovat uhattuina.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui lähes 90 älypuhelimen omistajaa, jotka olivat iältään 18-26-vuotiaita. Osallistujat laitettiin yksitellen huoneisiin, joissa heidän tuli suoriutua matemaattisesta kokeesta älypuhelintaan hyödyntäen.

Kun osalta osallistujista otettiin älypuhelin pois kesken kokeen, vaikutti tämä samanlaisella tavalla heidän käytökseensä ja sydämensä sykkeeseen kuin traumanjälkeinen stressihäiriö. Osallistujat rauhoittuvat kuitenkin, kun heille annettiin vieras älypuhelin.

Tutkijat rinnastavat tutkimustuloksia tilanteeseen, jossa pieni lapsi ahdistuu tai menee paniikkiin joutuessaan äkisti eroon omista vanhemmistaan. Myös lapset rauhoittuvat, kun joku ulkopuolinen henkilö tulee auttamaan heitä löytämään vanhempansa - tutkimuksessa vieraan älypuhelimen läsnäolo aiheutti samankaltaisen vaikutuksen osallistujissa.

Uutisoimme aiemmin, miksi puhelinta ei koskaan kannattaisi jättää yöksi lataukseen. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat