Naista kiusattiin luomiensa vuoksi - Tavoittelee nyt Miss Universumin titteliä

10.07.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Malesialainen Evita Delmundo on näyttänyt kaikille arvostelijoille, että hän on yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin muut kilpakumppaninsa.

Malesialainen missikandikaatti Evita Delmundon, 20, vartaloa ja kasvojaan peittivät heti hänen syntymästään lähtien useat luomet. Nuori nainen kärsi rajusta kiusaamisestaan, joka melkein nujersi hänet. Delmundo kysyi usealta lääkäriltä neuvoa luomien poistamiseen, mutta lääkärit kertoivat operaation olevan niin riskialtis, että he eivät suosittelisi siihen ryhtymistä. 

Sen sijaan, että Delmundo olisi masentunut tästä uutisesta vielä enemmä, hän päätti kääntää monien mielestä heikkoutensa vahvuudeksi. 

"Koulussa olin oikeastaan hyvin yksinäinen, koska kukaan ei halunnut olla ystäviä kanssani luomien vuoksi" ,Delmundo kertoo Malesian Elle-julkaisulle. 

Kun hän kasvoi ja vanheni, Delmundo keräsi lisää itseluottamusta. Hän toisaalta tuli entistä tietoisemmaksi luomistaan, koska niistä alkoi kasvamaan myös karvoja. Nykyisin Delmundo työskentelee osa-aikaisesti kahvilatyöntekijänä ja hän tähtää Miss Malesia kilpailuihin, jossa hän voi päästä semifinaaleihin. Hänen tavoitteenaan olisi voittaa kruunu Miss Universum -kisoista. 

"Kukaan meistä ei ole syntynyt täydellisenä. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja heikkoutemme, mutta emme saisi nähdä unelmiamme liian kaukaisina saavuttaa.

Lue myös: "Epätäydellisyys on kauneutta" - kuuluisat sitaatit kauneudesta koottiin yhteen 

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat