Kuva: Fotolia

Hammastahnalla täytetty keksi ja muut ruoat, joita raskaana olleet ovat himoinneet - katso video

01.08.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Ihmiset kertoivat rehellisen mielipiteensä raskaana olleiden ruokavaliosta.

Monille raskaana oleville tulee tiettyjä mielihaluja ruokaa kohtaan. Jotkut voivat himoita todella paljon esimerkiksi lihapiirakoita kun toisen on pakko saada suklaata. YouTubessa leviää hulvaton video, jossa ihmisille maistatetaan omituisimpia ruokayhdisteitä, joita raskaana olleet ovat himoinneet. 

Himoista on tehty jopa kirja, jonka on koonnut Juarez Rodrigues. Hän on kuvannut ja kertonut naisten ruokahimoista raskauden aikana. Videossakin ihmisillä maistatetaan esimerkiksi hammastahnalla täytettyä keksiä. Toisen himo on taas ollut suolakurkku ja hot dogeista tehty smoothie. 

"Tämä maistuu siltä, että tässä samalla saa hammaspesun." Näin sanoi eräs videoon osallistuneista maistajista. 

"Tämä nainen tietää, mikä on hyvää!" Toinen kommentoi pekonia ja suklaapatukkaa sisältävää hampurilaista. 

Tutkijoiden mukaan mielihalujen syntymistä ei ole pystytty tarkasti selittämään. Naisen mieltymys omituisiinkin makuyhdistelmiin voi kuitenkin johtua ravintoaineiden vajauksesta. On arveltu, että esimerkiksi kalsiumin ja raudan puute voisi herättää mielihaluja omituisiinkin ruokiin. 

Lue myös: Maailmalla leviävä trendi - naiset käyttävät hammastahnaa raskaustestinä

Lähde: Femina

Kilpailut

Uusimmat