Asiantuntijat varoittavat vakavista vatsavaivoista - kielen kastaminen glitteriin ei kannata

28.08.2017 10:15 - Katariina Auvinen

Uusi glitter-trendi leviää. Nyt ihmiset kastavat kieltään kimallehippuihin.

Tämän vuoden ehdoton villitys on ollut kimaltava glitter, jota ihmiset ovat työntäneet kapseleiden muodossa jopa alapäähänsä. Nyt pienijakoista hippua löytyy myös ihmisten kielistä. Eräs meikkitaiteilija villiinnytti sosiaalisen median lisätessään ensin glitteriä huuliinsa. Hän kuitenkin huomasi huulista joutuneen kimallusta myös kieleensä, jolloin hän päätti kuvata lopputuloksen.

Glitter-kieleksi kutsuttu villitys on nostanut nyt sen verran päätään, että asiantuntijat ovat joutuneet varoittamaan ihmisiä tästä muotituulahduksesta. Monet ovat julkaisseet Instagramissa kuvia kielestään, joka on täynnä glitteriä. 

Asiantuntijoiden mukaan ihmiset voivat vain miettiä, kuinka vaikeaa glitteriä on pyyhkiä pois pinnoilta tai iholta. Heidän mukaansa tämä kertoo vain siitä, kuinka pahasti hile tarrautuu kiinni kosteaan pintaan ihmisen suussa, nielussa ja vatsassa. Glitter kulkeutuu ajan kanssa ulosteen mukana ulos, mutta sitä ennen se voi aiheuttaa kovia vatsavaivoja. Jos kimalletta on niellyt useamman kerran, on vaarana jopa tukos. 

Lue myös: Uusi seksitrendi huolestuttaa gynekologeja: Älä laita glitter-kapseleita vaginaasi!

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat