Kuva: Fotolia

Morsian valitsi isoäitinsä 55 vuotta vanhan hääpuvun - aiheutti tunteellisen reaktion

02.10.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Valokuvaaja ikuisti isoäidin reaktion, kun hän näki lapsenlapsensa päällä tutun mekon.

Yhdysvaltalainen Penny Jensen, asteli vuonna 1962 alttarille upeassa pitsisessä häämekossa. Jensen päätti säästää mekkonsa ja se viruikin käyttämättömänä yli 50 vuotta. Hänen lapsenlapsensa Jordyn Jensen ihastui mekkoon niin paljon, että tämä päätti pitää sitä omanakin hääpäivänään. 

Kun Jensenin poikaystävä polvistui tämän eteen, pari päätti pitää häät tämän vuoden syyskuussa. Isoäiti oli innoissaan, mutta hän ei tiennyt, millaisen yllätyksen Jensen aikoi tälle järjestää. 

Jensen otti mukaan valokuvaajan, kun hän pyysi isoäitinsä paikalle häitä edeltävänä päivänä. Morsian ilmestyi paikalle pitkässä ja pitsisessä hääpuvussa. Kyseessä oli sama mekko, jota isoäiti oli pitänyt omissa häissään. 

Valitettavasti Penny Jensenin mies ja Jordynin isoisä ei ollut näkemässä tilannetta, koska tämä menehtyi jo ennen Jordynin syntymää. 

-En halunnut isoäitini näkevän mekkoa päälläni vasta siinä vaiheessa, kun kävelen alttarille. Halusin paljastaa hänelle asian ennen varsinaista päivää, Jordyn Jensen kertoo Huffington Post -julkaisulle. 

Isoäiti liikuttuikin syvästi mekon ja lapsenlapsensa näkemisestä. Katso upeat kuvat alta. 

Lue myös: Laura, 40, meni naimisiin itsensä kanssa - kyllästyi odottamaan sitä oikeaa

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat