Kuva: AOP

TV-tähti avautui lapsuuden törkeästä hyväksikäytöstä: Mies työnsi sormet housuihini

18.10.2017 20:18 - Anna Hopi

Hanna Sumari on kokenut seksuaalista häirintää lapsuudessaan.

Television sisustusohjelmista tuttu Hanna Sumari, 59, avautui Huomenta Suomi -ohjelmassa häirintäkokemuksestaan.

- Puheita tosi paljon, mutta ikävin juttu oli, kun olin 10 vanha ja olin hoitamassa edesmenneen sisareni kaksivuotiasta lasta. Olimme vanhassa kartanossa lomalla. Pikkutyttö oli nukkumassa, ja sisko lähti hoitamaan asioita. Jäin hoitamaan vauvaa. Olin silloin jo kouliintunut hoitamaan lapsia, Hanna muisteli.

- Paikan omistaja ajoi minua takaa. Juoksin pakoon meidän pieneen mökkiin. Tämä mies oli suurikokoinen. Pelkäsin tietenkin hirveästi. Hän kaatoi minut sinne ja meni housuihini sorminensa ja repi vaatteitani. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, ettei se lapsi herää. Yhtäkkiä mies päästi irti, ja lähti pois.

Sumari ei koskaan puhunut tilanteesta kenellekään, vaikka asiasta oltaisiin voitu tehdä rikosilmoitus. Hän kertoi, että syynä oli suuri häpeä.

- Puhuin asiasta ensimmäisen kerran ollessani 36-vuotias. Ei 10-vuotiaana puhuttu seksiasioista, ei minulla olisi ollut edes sanoja asialle.

Lue myös: Hanna Sumari opastaa naisia: "Älkää sisustako miehiänne pois kodista"

Kilpailut

Uusimmat