Kuva: Venetsia

Walt Disney haastettiin oikeuteen: Onko Frozen-elokuvan hittikappale härski plagiaatti?

27.11.2017 16:00 - Senja Rapila

Chileläinen muusikko Jaime Ciero uskoo, että elokuvayhtiö on varastanut hänen kappaleensa elokuvaan.

Disney on joutunut kovan paikan eteen, nimittäin chileläinen muusikko Jaime Ciero on haastanut yhtiön oikeuteen vuonna 2013 julkaistun Frozen - Huurteinen seikkailu -elokuvan hittikappaleen Let It Go tiimoilta. Ciero väittää, että yhtiö olisi varastanut hänen vuonna 2008 julkaisemansa Volar-kappaleensa ja muotoillut siitä kappaleen elokuvaan.

Vaikka kappale onkin espanjankielinen, sanoo hän kappaleen rakenteen olevan täysin samanlainen mitä Let It Go -kappaleessa on. Frozen-elokuvan hittikappale oli yksi vuoden 2014 suosituimmista kappaleista ja se voitti muun muassa Oscar-palkinnon.

Ciero vaatii korvauksia kaikesta, missä Let It Go -kappaletta on käytetty: elokuvista ja muusta markkinoinnista. Mikäli muusikko voittaa oikeustaiston, joutuu Disney korvaamaan miljoonia. 

Voit kuunnella Cieron Volar-kappaleen alapuolelta.

Ja vielä muistin virkistämiseksi voit kuunnella Let It Go -kappaleen alapuolelta. Mitä mieltä sinä olet, onko Frozen-elokuvan suosikkikappale kopioitu chileläismuusikon Volar-kappaleesta?

Lähde: Movie Web

Lue myös: Frozenin tunnusmusiikin luoja kertoo hitin synnystä: "Ei ollut tarkoitus tehdä vanhempia hulluiksi"

Lue myös: 11-vuotiaan pojan Let It Go -versiointi löi alkuperäisen laulajan ällikällä - katso video

Lue myös: Hittielokuva Frozenin jatko-osan ensimmäinen traileri vihdoin julki! Katso

Kilpailut

Uusimmat