Kuva: Fotolia

Teini lahjoitti hiuksensa hyvään tarkoitukseen - rangaistiin rajusti koulussa

08.01.2018 13:15 - Katariina Auvinen

Tyttö voi joutua pitämään huivia päässään, kunnes hiukset kasvavat.

Teini-ikäinen Niamh Baldwin, 14, teki erittäin rohkean teon lahjoittaessaan kultaiset ja pitkät kutrinsa syöpälasten hyväksi. Hänelle jäi vain muutaman millimetrin mittainen sänki. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta, Baldwinin opinahjo ei ollut mielissään tytön tempauksesta. 

Koulun mukaan hiustyyli ei olisi missään nimessä sopiva käytettäväksi uniformun kanssa. Koulu on kertonut, että heillä on tarkat säännöt siitä, millainen hiustyyli on hyväksyttävää. Baldwin joutuu opiskelemaan eristyksissä muista oppilaista. 

Tyttären äiti, Anneka Baldwin, 32, on raivoissaan rangaistuksesta. Hänen mukaansa on törkeää, että niin hienon ja urhean teon vuoksi, hänen tyttärensä on saanut rangaistuksen. 

- Jokainen opettaja on aina kehunut, kuinka kohtelias ja upea tyttö hän on. Lyhyet hiukset eivät muuta hänen persoonaansa ja tämä on suorastaan syrjintää, olen niin raivoissani, Anneka kertoo. 

Koulun rehtori, Sara Davey, on kommentoinut Metro-julkaisulle rangaistusta. Hän ehdottaa, että tytön pitäisi pitää mahdollisesti huivia, kunnes hänen hiuksensa kasvavat. 

- Olisin toivonut, että koulun mielipidettä olisi kysytty ensin. Jokainen kuitenkin tietää sääntömme ja niitä on noudatettava, Davey kertoo. 

Lue myös: Naisella todettiin kaljuuntumista aiheuttava häiriö - nyt hiukset hämmästyttävät pituudellaan

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat