Kuva: Fotolia

Äiti suuttui lapsen pipon pesulappuun piilotetusta viestistä - ymmärrätkö miksi?

09.01.2018 11:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kuva kiertää parhaillaan Twitterissä.

Twitterissä kiertää parhaillaan kuva, joka on saanut aikaan monenlaisia reaktioita. Kyseisessä otoksessa nähdään siis pesulappu, joka on löydetty lapsen pipon sisältä.

Kyseisessä lapussa annetaan siis tarkat ohjeet pipon pesuun, mutta sen lisäksi heitetään ilmoille toisenkinlainen neuvo.

"Tai sitten voit antaa pipon äidillesi, hän pesee sen."

Etenkin kuvan jakajan mielestä kyseessä on todella seksistinen viesti, sillä aivan yhtä hyvin myös isä.

- En voinut mitenkään uskoa, että naistenvaatteisiin erikoistunut liike voisi laittaa moisen lapun lasten vaatteeseen. Se on jotain sellaista, mitä ei todellakaan odota näkevänsä. Tiedän, että heidän tarkoituksensa oli varmasti olla hauskoja, mutta on tämä silti jotenkin outoa, hän kertoo haastattelussa.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kuvan pääset katsomaan alta.

Lue myös: Beyoncén suunnittelema joulupaita suututti fanit: "Tämä on p*skin joulupusero ikinä"

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat