Öljyä hauiksiinsa ruiskuttanut mies muutti ulkonäköön radikaalisti - katso

02.02.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Kirill Tereshin kertoo aikovansa tatuoida koko kehonsa täyteen.

Joulukuussa maailmalle levisivät kuvat venäläisestä kehonrakentajasta, Kirill Tereshinistä, 21.Tereshin oli kehittänyt itselleen yli 60 senttimetrin hauikset ruiskuttamalla öljyseosta iteensä. Lääkärit ovat varoitelleet aineen vaarallisuudesta. Mies on nimittäin valmistanut seosta itse muun muassa oliiviöljystä. 

Tereshiniä varoiteltiin jopa siitä, että hänen kätensä voidaan joutua amputoimaan, jos hän jatkaa valitsemallaan tiellä. Mies ei kuitenkaan ottanut varoituksia kuuleviin korviinsa, vaan on jatkanut säännöllisesti itsensä injektoimista. 

Hän on myös muutanut ulkonäköään radikaalisti. Nykyisin Tereshinillä on neonkeltaiset hiukset, mutta myös vahva meikki kasvoillaan uusimmissa Instagram-kuvissa.

Tereshin kertoi, että ensimmäisen injektointikertansa jälkeen hänelle nousi korkea kuume, jonka jälkeen hän tuli todella kipeäksi. Hän luuli kuolevansa. 

Tereshil on kertonut, että hän aikoo tatuoida koko kehonsa täyteen ja muokata ulkonäköään vielä radikaalimmaksi. 

Lue myös: Nainen päätti tilata miehelleen lihaksikasta käsivartta esittävän kakun - näytti aivan muulta

Lähde: Instagram 

Kilpailut

Uusimmat