Kuva: Shutterstock

Lastenhoitajat paljastavat järkyttävimmät kokemuksensa työssä: "5-vuotias työnsi Legon alapäähänsä"

25.02.2018 19:15 - Senja Rapila

Kertomukset ovat toinen toistaan kummallisempia ja häiritsevämpiä.

Reddit-käyttäjät ovat kertoneet pelottavimpia ja oudoimpia asioita, mitä he ovat todistaneet ollessaan lapsenvahtihommissa. Osa on erikoisia, mutta toiset hieman jopa häiritseviä.

Voit lukea kertomuksia alapuolelta.

"Äitini toimi lastenhoitajana naapureille kun olin nuorempi ja haluaisin jakaa pelottavimman kokemuksen, mitä hänellä tuli vastaan. Hän oli vahtimassa ystävänsä tyttöä, joka oli 2-4-vuotias. Hän oli todella suloinen tyttö. Vaikka hän olikin niin nuori, hänestä ei ollut mitään vaivaa kenellekään. Kun he olivat syömässä lounasta, tyttö alkoi tukehtua. Aina kuitenkin kun äiti katsoi häneen, hän hymyili vain niin isosti, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äitini lopulta tajusi, että tyttö oli oikeasti tukehtumassa ja auttoi häntä. Muksu olisi vain kuollut, eikä halunnut vaivata äitiäni sillä."

"Sain kuusi ja kahdeksanvuotiaat rysän päältä katsomassa pornoa. Se, että jouduin kertoa asiasta heidän vanhemmilleen, oli vielä kamalampaa."

"Vahdin kolmevuotiasta naapurin tyttöä. Hän pyöri tietokonetuolilla ja halusi kovemmat vauhdit. Pyöritin häntä sitten liian lujaa ja hän sai kohtauksen. Hänen silmänsä menivät vasemmalta oikealle, eikä hän reagoinut mihinkään. Laskin hänet sohvalle ja hän palautui nopeasti normaaliksi. Hänellä ei ollut mitään hajua siitä mitä tapahtui, hänellä oli hyvä olo. Soitin ensiapuun ja he kertoivat, että nopeasti pyöriminen voi aiheuttaa sellaista. Kerroin siitä hänen äidilleen, joka vastasi, että lapsi tekee niin jatkuvasti. Kiitos varoituksesta."

"Vahdin opettajieni lapsia koulussa samaan aikaan, kun opettajilla oli joku kokous. Siellä oli myös todella pieni vauva. En tiennyt edes hänen vanhempiaan, mutta jouduin vahtimaan häntä. Olimme menossa muiden lapsien kanssa ulos leikkimään ja kannoin vauvaa sylissäni. Kävelin portaita alas, kun kompastuin. Liu'uin todella monta porrasta alaspäin vauva sylissäni. Hänelle ei kuitenkaan käynyt mitään, eikä kukaan nähnyt tilannetta. Pelkäsin niin paljon, että satutin sitä vauvaa, jonka olin vasta tavannut."

"Luin kuusivuotiaalle sohvalla, kun hänen kaksoisveljensä juoksi meidän ohitsemme keittiöön. Sitten hän juoksi takaisin veitsi kädessään. Hyppäsin välittömästi ylös ja juoksin hänen peräänsä, kun hän taklasi perheen toisen lapsen trampoliinilla ja yritti puukotttaa tätä. En vahtinut tuon perheen lapsia enää erityisemmin."

"Vahdin ystäväni muksua pari viikkoa sitten. Yksi lapsista - noin puolitoistavuotias - vaelteli talon käytävillä ja huusi: 'Mies, mies!'. Kotona ei ollut ketään muuta kuin minä, lapset ja yksi äiti. Toivon, että hän vain näki kuvan tai naapurin ikkunasta."

"Vahdin viisivuotiasta tyttöä ja kahdeksanvuotiasta poikaa. Leikimme legoilla, kun pikkutyttö sanoi: 'Katso mitä osaan tehdä!'. Sitten tyttö laski housunsa alas ja laittoi lego-palasen vaginaansa. Kiirehdin hänen kanssaan vessan ja soitin hänen vanhemmilleen, jotka totesivat, että minun pitää hoitaa asia itse. Tarpeetonta varmasti sanoa, en mennyt enää koskaan takaisin."

Lähde: Reddit

Lue myös: Unigurun 5 helppoa niksiä, joilla saat taaperon nukkumaan koko yön omassa sängyssään

Lue myös: Vanhemman ja lapsen katsekontaktilla on isompi vaikutus kuin tiedettiinkään

Lue myös: 98-vuotias äiti muutti hoivakotiin huolehtimaan 80-vuotiaasta pojastaan - katso koskettava video

Kilpailut

Uusimmat