Kuva: Shutterstock

Äiti raivostui koululle - opettaja käski luonnostaan punatukkaisen oppilaan värjätä hiuksensa

23.03.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Nicola Lane ihmettelee opettajan käytöstä.

Brittiläinen äiti, Nicola Lane, 31, on raivoissaan hänen tyttärensä opettajan sanoista. Lane kertoo, että opettaja oli käskenyt hänen 12-vuotiasta, Paris-tytärtään värjäämään hiuksensa. Parisilla on luonnostaan punertavat hiukset, mutta tytön mukaan opettaja olisi sanonut ettei punainen ole oikea väri. 

- Opettaja käski minut luokseen ja sanoi, että minun täytyy värjätä hiukset takaisin luonnollisen värisiksi. Hänen mukaansa punainen ei ole oikea sävy, Paris kertoo LADbible-julkaisun mukaan. 

Äidin mukaan kommentti on saanut hänen tyttärensä epävarmaksi omasta ulkonäöstään kommentin vuoksi. 

- Opettajan pitäisi keskittyä opettamiseen eikä siihen, miltä näytämme, Lane sanoo. 

Lane on keskustellut henkilökunnan kanssa hänen tytärtään koskevista asioista. Naisen mukaan hänen tytärtään on kiusattu hiusvärinsä vuoksi toisten oppilaiden toimesta. Äiti on tyrmistynyt, että opettaja lupasi puhua hänen tyttärensä kanssa asiasta, mutta näin ei ole tapahtunut. 

Ihmiset ovat jakaneet paljon myös omia kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa tapauksen johdosta. Eräskin Facebook-käyttäjä kertoo, että häntä kiusattiin koulussa usein juuri punertavien hiustensa takia. 

"Älä huoli, siinä vaiheessa kun lähdet koulusta, kaikki haluavat punertavat hiukset. "

Lue myös: Suomalaisesta opettajasta tuli Facebook-julkkis - katso video, joka leviää somessa

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat