Kuva: Shutterstock

Suomalainen Andreas teki etovan löydön hillopurkista - kuva puhuttaa netissä

04.05.2018 18:15 - Roosa Sallila

”Onneksi kakkuun ei eksynyt kuin puolet purkin sisällöstä”, Andreas kertoo.

Facebookissa törmää vähän väliä mitä ihmeellisimpiin sattumiin ja ihmisten kommelluksiin. Tällä kertaa helsinkiläinen Andreas kertoo, kuinka avovaimon syntymäpäiväkakku meinasi saada ennennäkemättömän aineosan.

Andreas kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että oli ostanut kaupasta ulkomaalaista lakkahilloa, ajatuksena hänellä oli valmistaa avovaimon syntymäpäiville herkullinen kakku. Leipominen sai kuitenkin yllättävän käänteen, sillä lasin takaa paljastui sinne kuulumaton kaveri. Hillon seassa lillui pieni hämähäkki. 

- Hyvä, että yllätys tuli esiin siinä vaiheessa, kun hilloa oli ehditty laittaa jo puolisen purkkia, hän kertoo.

Moni hämähäkkikammoinen olisi säikähtänyt kyseisestä tilanteesta, mutta Andreasta ennemminkin huvitti koko tilanne, ja hän päätti jakaa kuvan tapahtuneesta Facebookissa.

Andreas ei kuitenkaan tunnu olevan ainoa, kenen elintarvikkeista on löytynyt jotain sinne kuulumatonta, sillä useat ovat kommentoineet Facebook-kuvan alle omia ”ötökkäkokemuksistaan.”

" Eiks hyönteiset, toukat jne oo nykyään muoti ruokaa."

” Onpahan ainakin aitoa tavaraa, eikä mitään esanssihilloa”

” Hillossa yksi hämähäkki niin heti on yäk, mutta ostaa voi kyllä sirkkaleipää”

” Tiesittekö, että jos nielaisee rusinan kanssa hämähäkin se parantaa malarian. Tämä on vanha kansanparannus keino keskiajalta. ”

” Tuosta sentään näet mitä siellä hillon seassa on. Mieti mitä mehuissa on?”

Lue myös: 80 kiloa laihduttanutta suomalaismallia ei tunnista vanhasta kuvasta - otoksella tärkeä sanoma

Lue myös: Nainen halusi epätoivoisesti eroon silikoneistaan - päätti poistaa implantit itse veitsellä

Lähde: Facebook

Kilpailut

Uusimmat