Kuva: Shutterstock

Entinen narkomaani julkaisi kuvan kahden vuoden kuivilla olon jälkeen - katso hurja muutos

05.07.2018 18:00 - Reija Saarinen - Luettu 14 796 kertaa

Kuva kertoo rehellisesti sen, miten nopeasti muutos voi tapahtua.

Out For Chow -nimimerkillä Redditissä oleva mies on julkaissut oman muodonmuutoskuvansa palvelussa. Kyseisessä kuvassa nähdään kaksi eri otosta. Väliä niiden ottamisella on noin kaksi vuotta.

Toisessa, vasemman puoleisessa kuvassa mies kertoo olleensa narkomaani. Hän käytti aineita ja oli koditon. Toisessa kuvassa hän sen sijaan on jo kuiville päässyt, onnellinen mies.

Kahdessa vuodessa tapahtunut muutos on silminnähden melkoinen. Hiukset ovat lyhentyneet, samoin parta. Kasvot ovat kaventuneet ja ilme kirkastunut. Selvää on, että oikeanpuoleisessa kuvassa on huomattavasti onnellisempi mies.

"Kahden vuoden takainen pidätyskuvani, joka on otettu yliannostuksen jälkeen. Sitä seurasi kodittomuus ja lopulta matka vankilaan. Nyt olen ollut kuivilla kahden vuoden ajan. Elän mahtavaa elämää ja olen onnellisempi kuin mitä olen koskaan ollut," hän kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Muodonmuutoskuvan näet alta.

Lue myös: Tältä näyttävät huumeiden kasvot - järkyttävä kuvagalleria ei sovi herkille

Lue myös: Yksi bileilta muutti Juha-Pekan elämän: "Roskiksen kannen päältä vedin ekat pirit ja taivas oli auki"

Arvostele artikkeli

Uusimmat