Vaginalta näyttävä vaatekappale laittoi netin sekaisin - "Laitan tämän ylleni halloweenina"

14.10.2018 17:15 - Iiro Myllymäki

Saalin saa omakseen yli 800 euron hintaan.

Muoti onnistuu aina yllättämään. Nettikaupat ovat pullollaan mitä erikoisimpia vaatteita, ja aina silloin tällöin jokin vaatekappale nousee laajemman huomion kohteeksi. Aiemmin olemme uutisoineet muun muassa pakarat paljastavista housuista ja poikkeuksellisen vähän kangasta vaatineesta neuleesta. Nyt nettikansan huomio on kiinnittynyt Fendi-merkin saaliin.

Peräti 850 euroa maksava saali on nettikaupan kuvaa varten taiteltu tavalla, joka on saanut monet hieraisemaan silmiään. Vaatekappale muistuttaa kuvassa erehdyttävästi naisen alapäätä, mikä on pantu merkille esimerkiksi Twitterissä. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Saalin karvaisuus on peräisin ketun turkiksesta, mikä selittänee korkean hinnan. Vaatekappale on hämmentänyt ihmisiä netissä siinä määrin, että muun muassa brittiläinen Metro-lehti on uutisoinut asiasta.

"Tämä sai minut nauramaan ääneen", on yksi kommentoinut Twitterissä.

"Laitan tämän ylleni halloweenina", on myös kirjoitettu.

Lue myös: Kaikkien aikojen hämmentävin keksintö? Virtuaalipaita mahdollistaa sisäelinten ihmettelyn

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat