Kuva: Shutterstock

Anun lapsi valvoi koko yön, itki aamulla äidin sylissä: "Häntä kiusataan rajusti koulussa"

04.03.2019 19:15 - Senni Loikala

Perheenäiti Anu kertoi Radio Novan juontajille, miten rankkaa on, kun oma lapsi joutuu koulukiusaamisen uhriksi.

Radio Novan Anssi Honkanen ja Niina Backman ajautuivat maanantaina syviin vesiin. He saivat koskettavan viestin tavalliselta suomalaiselta perheenäidiltä, Anulta.

Minulla on sylissäni pieni Eeli-poika. Eeli on kovin itkuinen eikä ole nukkunut viime yönä yhtään. Häntä kiusataan tosi rajusti koulussa eikä hän halua mennä sinne enää”, Anu kertoo viestissään.

Anu toivoo, ettei koulukiusaaminen olisi mediassa esillä pelkästään uuden lukukauden alkaessa. ”Eelin kohtalotovereita on tälläkin hetkellä ympäri maan eikä tilanteesta vaikeneminen auta heitä yhtään, päinvastoin”, äiti vetoaa.

Vanhemmalle on todella raskasta, kun omaa lasta kiusataan koulussa, Anu painottaa. ”Kiusattuja eivät ole pelkästään lapset, vaan myös heidän vanhempansa, jotka lapsensa tarinan myötä myös menettävät elämästään erittäin paljon.

Tunteikkaita hetkiä studiossa

Anun tarina herätti tunteita Anssi Honkasessa ja Niina Backmanissa. Juontajat pohtivat, mistä koulukiusaaminen johtuu.

- Toivomme, että tavoittaisimme kiusaajien vanhemmat ja saisimme kotiin keskustelua aiheesta. Eikö klisee siitä, että tällaiset ongelmat lähtevät kotoa, pidäkin paikkansa? Honkanen mietti.

Niina Backman toivoi, että vanhemmat pystyisivät juttelemaan keskenään myös vaikeista asioista. Vanhempien tehtävänä on viestiä lapselleen, että hän on rakastettu juuri sellaisena kuin on.

- Todella tärkeää on, että Eeli ja kaikki koulukiusaamista kohtaavat lapset ymmärtävät, ettei syy ole heissä.

Anssi Honkanen totesi uskovansa, että poliittista valtaa pitävien olisi mahdollista löytää nykyistä tehokkaampia ratkaisuja koulukiusaamisen kitkemiseksi.

- Olen varma, että oikeanlaisilla poliittisilla päätöksillä pystyttäisiin vaikuttamaan siihen, että kouluissa olisi parempi olla. Että kouluissa tehtäisiin paikkoja, joissa ongelmat saataisiin paremmin kuriin, Honkanen totesi.

- Tuskin koskaan päästään tilanteeseen, ettei kiusaamista olisi ollenkaan. Mutta jos sitä saadaan vähennettyä, suunta on oikea, Niina Backman summasi.

Käynnissä vilkas keskustelu

Anun tarina koulukiusaamisen uhriksi joutuneesta lapsestaan ja Anssi Honkasen ja Niina Backmanin keskustelu puhutti kuuntelijoita. Monet lähettivät juontajille viestejä, joissa kertoivat ajatuksistaan koulukiusaamisesta. Kokosimme alle kuuntelijoiden kiinnostavimmat näkemykset.

Vanhempien täytyy asettaa lapsilleen rajat! Lapsia näkyy erittäin usein rautatieasemalla iltakymmenen jälkeen ja se vetää minut, kolmen lapsen isän, surulliseksi. Että on aikuisia, jotka eivät välitä. Lasten kuuluisi olla tuohon aikaan arkena kotona nukkumassa, jotta he jaksaisivat seuraavana päivänä koulussa. Rajat on rakkautta.” -Taksari

Surullisinta on, ettei kiusaajien vanhemmat lähes koskaan tiedä, että heidän lapsensa kiusaavat. Lapset osaavat vetää kahta roolia. Lapsi on kotona kuin enkeli, mutta ryhmässä kiusaa toisia.” -Leo

Koulukiusaaminen ei lopu muulla kuin sillä, että palautetaan opettajille sama auktoriteetti, joka heillä oli 80- ja 90-luvulla ja lopetetaan niin sanottu vapaa kasvatus. Niin kauan, kun opettajia uhkaa syytteet siitä, kun opettaja sättii sanallisesti riehuvaa lasta, koulukiusaamista ei saada kitkettyä. -Anonyymi

On hankalaa, kun apua ei saa aina koulusta. Omalle lapselleni koulukuraattori totesi, että kiusaajat nyt ovat sellaisia, koita itse muuttua. Kyseessä oli pieni hiljainen tyttöni, jota kiusattiin. Kuraattorin viesti tuntui olevan, ettei ole ok olla kiltti, hiljainen tyttö.” -Äiti, jonka molempia lapsia kiusattiin yläasteella

Opettaja täällä! Puutun lähes joka päivä johonkin kiusaamiseksi laskettavaan asiaan. Kun lapsen kertovat tapahtumista, ei kiusaaja useinkaan ajattele kiusaavansa. Empatiakyky on lähes hävinnyt. Kun kysyn, mitä ajattelit tehdessäsi niin ja niin, on vastaus heti: ”En mitään.” Jos menen vahingossa kysymään syytä teolle, on vastaus olkien kohtautus tai ”emmä vaan tiedä.” Ja sama toistuu päivästä toiseen, vuodesta toiseen… Ihan sama, mitä sopimuksia teemme tai mitä seuraamuksia teoista on. Huoh! Kunpa vanhemmat vaatisivat kohteliaita käytöstapoja jo kotona.” -Anonyymi

Kuuntele Radio Novan Iltapäivää arkisin kello 14-18. Seuraa ohjelmaa myös Facebookissa. 

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Sanni avoimena koulukiusaamisestaan: "Opettajat eivät halunneet, että uskoni maailmaan romuttuu"

Lue myös: ’Minua kiusattiin varsinkin korvieni takia’ – Jannika B puhuu painokkaasti koulukiusaamista vastaan

Lue myös: Minna halusi puuttua koulukiusaamiseen - soitolla radiolähetykseen uskomattomat seuraukset

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat