Kuva: Shutterstock

Mieheltä kannattaa ottaa usein suihin raskausaikana - hämmentävä väite tutkijoilta!

04.04.2019 18:15 - Senni Loikala

Tutkimukseen osallistui 234 naista.

Journal of Reproductive Immunology -lehdessä julkaistun tuoreen hollantilaisen tutkimuksen mukaan siemennestettä säännöllisesti raskausaikana nielevät naiset saattavat välttää muita todennäköisemmin toistuvat keskenmenot. Tutkimuksesta uutisoi Daily Mail.

Tutkijat uskovat, että siemennesteen säännöllinen nieleminen vahvistaisi naisen immuunisysteemiä. Sperma sisältää hormoneja ja proteiineja, jotka voivat tutkijoiden mukaan olla hyväksi naisen terveydelle. Siemennesteen mahdolliset terveysvaikutukset lisäävät tutkijoiden mukaan osaltaan todennäköisyyttä siihen, että sikiö säilyisi hengissä.

Tällaisia tuloksia saatiin

Tutkijoita kiinnosti, löytyisikö osallistujien raskaushistoriasta yhteyttä heidän suuseksitottumuksiinsa. Lähes sata osallistujista oli kokenut toistuvia keskenmenoja. Näillä naisilla oli takanaan vähintään kolme perättäistä keskenmenoon päättynyttä raskautta.  

73 prosenttia osallistujista, joilla ei ollut toistuvia keskenmenoja takanaan, kertoi antavansa kumppanilleen säännöllisesti suuseksiä. Toistuvia keskenmenoja kokeneista naisista 57 prosenttia kertoi samaa.

Ei suoraa syy-seuraus-suhdetta

Tutkijat muistuttavat, että tutkimus oli pienimuotoinen. Tutkimus ei tarjoa todisteita siitä, että siemennesteen säännöllinen nieleminen raskausaikana automaattisesti vähentäisi keskenmenoja. Tutkijoiden mukaan tutkimuksesta saadut tulokset ovat kuitenkin riittävän vahvoja, jotta he uskaltavat todeta, että raskausaikana siemennesteen nielemisen säännöllisyyden ja keskenmenoriskin välillä voi olla yhteys. 

On hyvä muistaa, että raskauden päättyminen keskenmenoon on monelle äärimmäisen rankka kokemus. Toistuvat keskenmenot voivat entisestään lisätä epätietoisuutta siitä, tuleeko lapsensaanti onnistumaan koskaan. Keskenmenoille altistavat tekijät voivat olla moninaisia, eikä syy keskenmenoon ole aina tiedossa. Kaikkien voi olla hyvä harkita tarkkaan, kannattaako tästä pienimuotoisesta tutkimuksesta mainita heille, joita keskenmenot koskettavat. 

Haastattelimme aiemmin suomalaista kätilöä, joka vastasi ensisynnyttäjiä mietityttäviin kysymyksiin. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: 5 merkkiä, jotka voivat paljastaa varhaisen keskenmenon

Lue myös: Millä tavalla raskaus muuttaa seksielämää ja vaikuttaa halukkuuteen? Gynekologi vastaa

Kilpailut

Uusimmat