Kuva: Shutterstock

Millä tavalla raskaus muuttaa seksielämää ja vaikuttaa halukkuuteen? Gynekologi vastaa

06.07.2018 14:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi orgasmin saaminen raskausaikana voi olla helpompaa.

Raskausaika aiheuttaa naisen kehossa useita muutoksia. Aamupahoinvointi, muutokset ruokahalussa, jalkojen turvotus ja kasvava vatsa tekevät väistämättä muutoksia arkeen. Mutta millä tavalla raskaus vaikuttaa seksihaluihin ja muuttaa seksielämää?

Health.com-sivusto haastatteli gynekologi Adeeti Guptaa ja selvitti, millaisia muutoksia seksuaalinen halukkuus kokee raskausaikana.

Seksihalut voivat kasvaa huimasti ensimmäisen ja viimeisen kolmanneksen aikana

Yhdeksän kuukauden aikana on todennäköistä, että naisen seksuaalinen halukkuus kulkee kuin aalloissa yhdeksän kuukauden ajan.

- Libido voi vaihdella molempiin suuntiin raskauden aikana, Gupta toteaa ja lisää, että yleensä halut kasvavat ensimmäisen ja viimeisen kolmanneksen aikana.

Vaikka raskauden aikana seksihalut olisivat katossa, on normaalia, että raskauspahoinvointi, selkäkivut ja uupumus kuitenkin saattavat lopulta estää petipuuhiin ryhtymisen.

Guptan mukaan toinen kolmannes raskauden aikana on usein ”rauhallisempi ajanjakso,” sillä hormonitasot tasoittuvat ja laskevat näiden kolmen kuukauden aikana.

- Yleensä libido kasvaa taas raskauden loppupuolella ja on huipussaan eritysesti viimeisen kuukauden aikana, ennen kuin halukkuuteen vaikuttavat hormonit taas laskevat juuri ennen synnytystä, hän kertoo.

Korkeat hormonitasot tekevät orgasmin saamisesta helpompaa

Raskauden aikana estrogeeni, keltarauhashormoni, kortisoli ja testosteroni vaikuttavat naisen kehon toimintaan.

- Kaikki edesauttavat kostumista, lisäävät herkkyyttä ja kasvattavat seksuaalista halukkuutta, Gupta kertoo.

Raskauden aikana myös verenkierto tehostuu naisen elimistössä. Guptan mukaan tämä usein tarkoittaa hyviä uutisia myös seksielämän kannalta, sillä veri pakkautuu paremmin myös erogeenisille alueille eli vaginaan ja klitorikseen.

- Tästä syystä seksihalut lisääntyvät ja orgasmin saaminen voi helpottua, hän toteaa.

Lue myös: Onko hajuveden käyttäminen raskaana olevalle naiselle vaarallista?

Lue myös: 5 merkkiä, jotka voivat paljastaa varhaisen keskenmenon

Lähde: Health

Kilpailut

Uusimmat