Kuva: Instagram

Stephanie teeskentelee kuollutta turistikuvissaan - erikoisilla poseerauksilla suuri suosio

24.04.2019 21:15 - Iiro Myllymäki

Nainen on saanut poikkeavilla turistikuvillaan yli 20 000 Instagram-seuraajaa.

Monille meistä tunnetut turistikohteet ovat oivallisia selfienottopaikkoja. Eräs nainen on kuitenkin päättänyt lähestyä tällaisia turistikuvia hieman toisesta vinkkelistä. Yhdysvaltalainen Stephanie Leigh nimittäin makaa kuvissaan maassa teeskennellen kuollutta.

Naisen Stefdies-nimisellä Instagram-tilillä on jo yli 23 000 seuraajaa. Nainen on julkaissut persoonallisia kuviaan jo kolmen vuoden ajan. LADbible kirjoittaa, että nainen haluaa kuvillaan tuoda ilmi ”elämän arvokkuutta”, mutta myös vakavampaa teemaa.

- Haluan antaa itsestäni jotain positiivista maailmaan, mutta samalla käytän taidettani esittääkseni tunteitani koskien elämän väliaikaisuutta, Stephanie kertoo.

Nainen kertoo, ettei sen kummemmin suunnittele kuviaan. Niiden luonti käy spontaanisti, usein hänen matkustaessaan.

Vaikka Stephanie on teeskennellyt kuollutta lukemattomat kerrat, häneltä on vain viisi kertaa tultu kysymään, onko hänellä kaikki hyvin. Nainen kuitenkin painottaa, että kuvissa on paljon huumoria mukana.

Lue myös: 9-vuotias tyttö luo hullunkurisia versioita julkkisten kuvista - katso hulvattomat otokset

Lue myös: Mielipiteitä jakava kuva räjäytti internetin - mikä sinusta on oikea tapa juoda kahvia?

Lähde: LADbible

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat