Kuva: Shutterstock

Nainen halusi välttää sukulaisten tungettelevat kysymykset häissä - keksi nerokkaan keinon

24.06.2019 15:45 - Iiro Myllymäki

Nuoren naisen laatima esite on saanut paljon arvostusta osakseen Twitterissä.

Sukujuhlat ovat monelle tuskallisia kokemuksia, kun sukulaiset kyselevät väsymättömästi kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Eräs nainen tajusi tämän vaaran paikan jo etukäteen ja keksi hauskan ratkaisun serkkunsa häitä varten.

Melissa Croce vitsaili työkavereilleen, että hänen pitäisi laatia kokonainen esite elämänsä viimeaikaisista kuulumisista ja jaella tätä esitettä uteliaille häävieraille. Nainen tajusi, että idea on liian hyvä jätettäväksi toteuttamatta ja ryhtyi tuumasta toimeen.

Croce on jakanut kuvat lopputuloksesta Twitterissä, missä päivitys on kerännyt liki 3000 tykkäystä ja yli 600 kommenttia. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Esitteessä listataan ensin työhön ja New Yorkissa asumiseen liittyviä kysymyksiä, joihin sukulaisia todennäköisesti kiinnostaa tietää vastaus. Nainen kertoo työskentelevänsä kirjakustantamossa ja markkinoivansa lastenkirjoja. New Yorkissa elämisestä nainen kertoo muun muassa sen, että hän asuu Brooklynissa ja työskentelee Manhattanilla.

Esite ei suinkaan pääty tähän kysymys ja vastaus -osioon. Lehtisestä löytyy vielä simuloitu keskustelu siitä, minkä takia nainen on edelleen sinkku. Crocen vastausvaihtoehtoina on muun muassa se, että hän keskittyy mieluummin uraansa ja se, että hän ei pidä deittisovelluksista eikä tapaa uusia ihmisiä muutenkaan. Keskustelusta ja sen vaihtoehtoisista reiteistä käy hyvin ilmi Melissa Crocen pisteliäs huumorintaju ja se, että hän ei selvästikään nauti aiheesta keskustelemisesta. Keskustelut päätyvät sinkuille varsin tuttuihin fraaseihin muun muassa standardien alentamisesta ja mahdollisesta lasten hankkimisesta.

Twitterissä päivitys on riemastuttanut monia, ja kommenttikentässä Crocen humoristinen esite on saanut paljon arvostusta osakseen.

Minun täytyy tehdä tällainen veljeni häihin. Tämä on täyttä neroutta!” on yksi kommentoinut.

Olisinpa itse tajunnut tämän, kun olin sinkku”, kuuluu yksi kommentti.

Lue myös: Anopin teko sai nettikansan raivostumaan: "Kuinka hän kehtasi?"

Lue myös: Morsiusneito pilasi ystävänsä häät kihlausuutisella - sai lopulta ansionsa mukaan omissa häissään

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat