Kuva: Shutterstock

Vanha nainen kysyi autokuskiltaan naisten välisestä seksistä - keskustelu sai yllättävän käänteen

16.07.2019 21:15 - Iiro Myllymäki

Liikuttava tarina on noussut suosioon Twitterissä.

Taksikuskit saavat välillä kuulla mitä erikoisimpia kertomuksia asiakkaidensa suusta. Eräs kyydityspalvelun autokuski häkeltyi, kun vanha nainen alkoi tiedustella häneltä seksiasioista.

Tämä kyseinen autokuski on kirjoittanut Twitteriin, millaisia käänteitä keskustelu saikaan. Naisen kirjoittama twiittiketju on saanut suuren suosion.

”Vanhempi nainen (78-vuotias), jota kyyditsin tänään, kysyi minulta, olenko koskaan ollut naisen kanssa. Vastasin hänelle myöntävästi, ja hän kysyi, millaista se oli. Ensin mietin, että tämäpä on outoa. Sitten nainen kertoi minulle, että hän uskoo olevansa rakastunut hänen parhaaseen ystäväänsä, jonka kanssa hän on ollut ystävä lapsuudesta saakka”, nainen aloittaa kirjoituksensa.

”Hän siis halusi tietää, miltä seksi naisen kanssa tuntuu. Sanoin, että se tuntuu kuin ottaisi virkistävän suihkun, saisi hieronnan päästä varpaisiin ja sitten harrastaisi seksiä itsensä kanssa. Ikään kuin kopio itsestäni hieroisi kaikkea yhteen kanssani tuntien pelkkää nautintoa eikä kipua”, kuski kertoo kuvailleensa vanhemmalle naiselle.

Vanha nainen vastasi tähän, että tuo kuulostaa paljon paremmalta kuin seksi miehen kanssa. Kaksikko päätyi puhumaan vanhan naisen entisistä kumppaneista ja siitä, miten hän ei koskaan kokenut täysin saavansa heiltä sitä, mitä halusi.

Hän sanoi toivovansa, ettei hänen sukupolvensa olisi niin sulkeutunut seksuaalisuuden suhteen, koska silloin hän ei olisi tuntenut oloaan niin tukahdutetuksi.”

Liikuttui kyyneliin

Nyt vanha nainen asuu yhdessä tämän parhaan ystävänsä kanssa, mutta ei uskalla paljastaa tälle tunteitaan. Hän harmitteli kuskille, että hänestä tuntuu kuin hän olisi valehdellut itselleen koko elämänsä.

Kun kyyti oli lähestymässä naisen kotia, nainen soitti ystävälleen ja asuintoverilleen, jotta tämä avaisi etuoven lukosta. Kun kyyti saapui perille, tuo ystävä olikin odottamassa naista pihalla. Ystävä päätyi auttamaan naista tämän rollaattorin kanssa, kun nainen nousi kyydistä. Kuski kuunteli ystävysten käymää keskustelua.

”Hänen ystävänsä auttoi häntä nousemaan ylös ja sanoi: ’En voisi kuvitella jakavani elämäni loppua kenenkään muun kuin sinun kanssasi. Olet lempi-ihmiseni.’ Liikutuin kyyneliin. He halasivat ja sanoivat toisilleen ’rakastan sinua’. Halusin vollottaa silmät päästäni”, nainen kirjoittaa.

Kuskin kirjoittama twiittiketju on kerännyt tuhansittain tykkäyksiä, ja aloitusviestillä on peräti noin 122 000 tykkäystä. Pääset lukemaan naisen twiittejä alta. Klikkaamalla päivitystä pääset lukemaan koko ketjun. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Lue myös: Poliisi otti naisen kiinni näpistyksestä - tilanne sai erikoisen käänteen, josta tuli nettihitti

Lue myös: Naisen koskettava tarina elämästä leviää netissä: 'Sinulle, joka teit minusta pilaa'

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat