Kuva: Shutterstock

Miehen sooloillallinen sai yllättävän käänteen - ravintola toi erikoisen seuralaisen viihdyttämään

13.08.2019 21:15 - Milena Raappana

Ravintola ei halunnut miehen joutuvan syömään yksin.

Twitterissä on levinnyt viraaliksi twiitti, jossa mies kertoo saaneensa ravintolassa poikkeuksellisen ja vähäsanaisen seurustelukumppanin ruokailunsa ajaksi. 

Prakash Mallya kirjoitti päivityksessään astelleensa Mumbaissa Intiassa hotellin ravintolaan ja hänen oli tarkoitus nauttia ruuasta yksin. Työntekijät olivat pian tuoneen pöytään pienen lasisen akvaarion, jossa uiskenteli kultakala nimeltä Antonio. Mallya koki teon positiivisena ja otti ruokaseuran ilolla vastaan. 

"Niin mukavaa ja ajattelevaista ja jotain sellaista, mitä ei koskaan aikaisemmin ole tapahtunut matkoillani."

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Noin 13 700 tykkäystä saanut twiitti on kerännyt ilahtuneita kommentteja ja osa on jakanut omia vastaavanlaisia kokemuksiaan. 

"Niin söpö. Toivon vain, että kultakalasta pidettiin hyvää huolta. Olisi ihanaa, jos ne saisivat elää isossa tankissa, josta ne sitten siirrettäisiin pienempään siksi aikaa, kun joku syö yksin. Thaimaan ja Japanin Muumi-kahviloissa he tuovat sinulle jättiläismäisen Muumi-pehmolelun, jos syöt yksin."

Jos twiitti ei näy voit katsoa sen täältä.

"Voin samaistua. Olin lomalla Meksikossa ja söin yksin ateriaa, kun suloinen gekko liittyi seuraani toiselle puolelle ikkunaa. En ikinä unohda sitä."

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Uudenlaisen ravintolan tarjoilijaksi palkattiin ainoastaan dementikkoja - "koskaan et voi tietää minkä annoksen saat"

Lue myös: Mies ei saanut palvelua ravintolassa - ratkaisi ongelman omatoimisesti

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat