Kuva: Shutterstock

Anopin uhkailu herättää tunteita sosiaalisessa mediassa - tiukka vaatimus lastenlasten määrästä

28.08.2019 20:45 - Milena Raappana

Anoppi uhkaa kieltäytyä maksamasta pariskunnan häitä, jos he eivät noudata hänen vaatimustaan.

Eräs morsian jakoi Reddit-keskustelupalstalla tulevan anoppinsa inhottavan vaatimuksen, joka on järkyttänyt myös muita palvelun käyttäjiä.

Morsian, jonka omat vanhemmat ovat kuolleet, pohjusti tarinaansa kertomalla avokätisen ja huomioon ottavan anoppinsa halunneen hänelle ja sulhaselleen isot häät, joihin heillä ei olisi ollut varaa. Anoppi kuitenkin oli tarjoutunut kustantamaan juhlat, joista hän halusi näyttävät. 

- Olen antanut hänelle vapaat kädet juhlien suunnittelussa ja luvan kutsua keitä haluaa, sillä minulla ei ole niin monia perheenjäseniä ja sulhaseni pitää ystäväpiirinsä pienenä, morsian kirjoittaa. 

Häiden lähestyessä anoppi oli yllättäen ojentanut pariskunnalle pöyristyttävän sopimuksen, joka samalla oli myös uhkaus. 

- Anoppi yllättäen antoi meille sopimuksen, jossa luki, etten saa hankkia yhtä lasta enempää jälkikasvua ja lapsen syntymän jälkeen minun pitäisi heti hankkia ehkäisy, morsian kertoo. 

Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että anopilla on aina lakimiehet valmiina ja morsian pelkää hänen hänen vievän asian oikeuteen.

Morsian kertoo myös, ettei ole edes miettinyt kuinka monta lasta haluaisi tulevaisuudessa. Hän sanoo olevansa kiitollinen anopille häiden kustantamisesta, mutta samalla harmittelee hääbudjetin suuruutta, sillä alunperin kaksikko oli miettinyt vihille karkaamista. 

Sulhanen on ollut äitinsä käytöksestä yllättynyt, mutta samalla uskoo asioiden järjestyvän. Morsiamen mukaan, sulhanen luulee äitinsä unohtavan koko sopimuksen eikä lopulta välitä siitä, kuinka monta lasta he saavat. 

- Näen kuitenkin hänestä, että hän on hermostunut ja huolissaan, miksi hänen äitinsä käyttäytyy näin, morsian kertoo ja jatkaa, ettei kumpikaan heistä tiedä, miksi anoppi haluaa heille vain yhden lapsen. 

Muut Reddit-käyttäjät ovat olleet kauhuissaan anopin uhkaavasta vaatimuksesta ja kertoneet olevansa morsiamen puolella asiassa.

"Peruuta koko homma ja kävele pois. Karkaa vihille miehesi kanssa äläkä annan hänen kontrolloida yhtikäs mitään elämässäsi. Hän on naurettava ja hänet voidaan pitää etäällä."

"Hän on menettämässä kontrollin. Monet äidit käyttäytyvät hyvin iso elämänmuutos (murrosikä, kotoa pois muuttaminen, avioliitto, ensimmäinen lapsi) näyttää, etteivät he enää kontrolloi asioita. Jos olisin sinun saappaissa ja kohtaisin narsistin (mitä tällä hetkellä teet), en antaisi hänelle edes pikkurilliä... ole vain täysin tunteeton ja tee hänelle selväksi, ettei hän ole auktoriteetti elämässäsi eikä hänellä ole sinuun kontrollia."

Lue myös: Anoppi esitti miniälleen vaatimuksen hääpäivään liittyen - nettikansa raivostui

Lue myös: Raskaana olevan naisen anoppi aiheuttaa harmaita hiuksia - painostaa kipeää miniäänsä vauvakutsuille

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat