Kuva: Shutterstock

Railakkaat bileet vai iso pettymys? Voice.fi:n horoskooppi kertoo millainen loppuvuotesi on

30.11.2019 11:15 - Emmi Moilanen

Voice.fi kertoo sinulle joka kuukausi, mitä tähtimerkit lupaavat elämääsi. Uudet horoskoopit julkaistaan aina kuukauden viimeisenä päivänä. Nyt on joulukuun vuoro.

Joulukuussa juhlakausi on kuumimmillaan. Tämä näkyy niin mielialassa kuin täyteen buukatussa kalenterissakin.

Katso alta, mitä horoskooppisi lupaa sinulle joulukuussa.

Jousimies (22.11.-21.12.)

Loppuvuosi on jousimiehen aikaa, vaikka merkin edustajat ovatkin valitelleet pimeyden vaikuttavan mielialaansa jopa normaalia voimakkaammin kuin aiempina vuosina.

Lähestyvä vuodenvaihde ja uuden vuoden suunnitelmat tuovat jousimiehelle eniten virtaa juuri nyt. Jos olet pitkään haaveillut jonkin asian toteuttamista, nyt on hyvä aika ryhtyä sanoista tekoihin. Uudet asiat energisoivat sinua joulun alla enemmän kuin mikään muu.

Kauris (22.12.-19.1.)

Kauris odottaa joulukuuta kuin kuuta nousevaa, sillä oma aika on siintänyt merkin edustajien haaveissa sitä useammin, mitä pidemmälle syksy on edennyt.

Ennen juhlapyhien ja mahdollisen loman alkamista olisikin erityisen tärkeää muistaa armollisuus itseä kohtaan ja priorisoida tehtävälistan kärkeen ne asiat, jotka vaativat välitöntä huomiotasi. Anna periksi täydellisyyttä vaativalle luonteellesi ja jätä vähemmän tärkeät asiat hoidettavaksi vasta sen jälkeen, kun olet saanut lepoa ja lomaa itsellesi.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Vesimies on nautiskellut rakkauselämässään uusista tuulista, ja sama energia näyttää vallitsevan merkin edustajien kohdalla vielä loppuvuonnakin.

Vesimiehen onkin tärkeää joulun alla panostaa rakkauselämänsä lisäksi myös muihin läheisiin ihmissuhteisiinsa, sillä ne ovat tuntuneet jääneen viime aikoina paitsioon. Pyhitä siis juhlakausi perheelle ja ystäville – aloita kutsumalla kaveripiiri kokoon pikkujoulun viettoon!

Kalat (19.2.-20.3.)

Kalat potee yhä kaamosväsymystä, vaikka kokeekin, että on saanut viime aikoina riittävästi omaa aikaa sekä lepoa. Uupumuksesta huolimatta ei kannata kieltäytyä pikkujoulukauden sosiaalisista riennoista, sillä ennen pitkää huomaat juhlien, ystävien sekä myös uusien tuttavuuksien tuovan uutta virtaa pimeyden keskelle.

Parhaimman ilon saat juhlakaudesta irti, kun lähdet liikenteeseen hyvien ystävien seurassa.

Oinas (21.3.-19.4.)

Merkin edustajat ovat haikailleet pitkin syksyä jonkinlaisen muutoksen perään, mutta viimeistään joulukuun alkaessa levottomat ajatukset väistyvät taka-alalle.

Loppuvuonna oinaan kannattaakin pitää tiukasti kiinni niistä asioista ja rutiineista, joita hän on saavuttanut syksyn aikana elämäänsä. Nauti seesteisestä aikakaudesta täysin siemauksin ja ota levollisesta mielialasta kaikki hyöty irti joulun pyhinä rentoutumiseen – sillä pian huomaatkin haaveilevan jo vuoden 2020 kuvioista.

Härkä (20.4.-20.5.)

Härkä on odottanut loppuvuoden juhlakautta innoissaan ja se onkin ollut asia, joka on piristänyt kiireisen arjen pyörityksen keskellä. Panosta hyvällä omalla tunnolla niin juhlapukeutumiseen kuin tarjoiluista nauttimiseenkin, nyt ei kursailla.

Merkin edustajien on kuitenkin hyvä alkaa pikkuhiljaa punoa suunnitelmiaan jo ensi vuoden varalle, jotta juhlapyhien päätyttyä olo ei tunnu tyhjältä ja harmaalta.

Kilpailut

Uusimmat