Kuva: Shutterstock

Miten avata koirankakkapussi ilman sormien nuolaisua? Viisi vinkkiä kinkkiseen pulmaan

22.03.2020 10:15 - Milena Raappana

Koronaviruksen myötä moni on havahtunut siihen, miten pussia ei kannattaisi avata sormia nuolaisemalla.

Koronaviruspandemia on tuonut ihmisten elämään moninaisia niin isoja kuin pieniäkin ongelmia. 

Yhden arkisen ongelman ovat kohdanneet koiranomistajat. Koronaviruspandemia on saanut monet havahtumaan, miten pussin avaaminen sormia suussa kostuttamalla on epähygienistä ja nostaa tartuntariskiä. 

Pussien avaaminen kuitenkin ilman kosteutusta on piinaavan vaikeaa, joten sosiaalisessa mediassa on pohdittu käytännöllisintä kikkaa ongelman selättämiseksi. 

The Cut -julkaisu keräsi muutamia vaihtoehtoja, joita hermoja raastavassa tilanteessa voi kokeilla. 

1. Avaa pussi kotona

Pussin voi avata kotona valmiiksi pesemällä kädet ja tämän jälkeen toimia perinteisen nuolaisuperiaatteen mukaan. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos pussin unohtaa avata etukäteen. 

2. Käytä hankausta

The Cut -julkaisu kysyi lemmikkitarvikkeita valmistavan Wild One -yrityksen edustaja Emily Dinowitzin neuvoja. Hän ehdotti sekä pussin avaamista etukäteen kotona, mutta myös toista perinteikästä taktiikkaa eli pussin hankaamista sormien tai käsien välissä. 

3. Napsuttele pussin reunaa

Ympäristöystävällisiä koirankakkapusseja valmistavan Earth Rated -yrityksen edustaja Vanessa Loyer taas neuvoo laittamaan pussin reunan peukalon ja etusormen tai keskisormen väliin ja painamaan alaspäin ikään kuin yrittäisi napsuttaa sormia. 

4. Työnnä sormet kosteaan maahan

Koska kosteus auttaa aina pussin avaamisessa, The Woof Blog -blogi neuvoi työntämään sormet kosteaan maahan, jos ulkona on satanut. Kosteutta sadekelillä voi hakea myös omista vaatteista, jos taivas on revennyt juuri koiran lenkityksen aikana. Tätä tekniikkaa käyttäessä kuitenkin kannattaa huomioida, ettei koskettele kasvojaan ja muistaa pestä kädet heti kotiin tultua. 

5. Paina pussi koiran kuonoa vasten

Apu on lähempänä kuin uskoisikaan. The Woof Blog -blogi muistuttaa, että usein koirien kuonon pää on kostea, joten kakkapussin voi kevyesti painaa karvaisen ystävän nenään. Näin kosteutta saattaa kertyä riittävästi pussin reunaan ja auttaa sen avaamisessa. 

Lue myös: MTV: Tiesitkö, kuinka kauaksi aikaa lemmikin voi jättää yksin? Koskee myös akvaariokaloja

Lue myös: Yksikorvainen kultainennoutaja hurmasi somen - katso kuvat karvaisesta hurmurista

Lähteet: The Cut, The Woof Blog

Kilpailut

Uusimmat