Opettaja käytti 460 tuntia tatuoidakseen koko kehonsa - ei saa enää työskennellä päiväkodissa

29.09.2020 15:45 - Roy Kokkonen

Ranskalaismies siirrettiin toisiin tehtäviin, sillä hän on peittänyt koko kehonsa tatuoinneilla silmiä ja kieltä myöten.

Ranskalainen Sylvain Helaine, 35, on opettaja, joka on tatuoinut koko kehonsa. Mies kertoo, että hän on istunut noin 460 tuntia tatuointistudiolla lopputuloksen saamiseksi. Muuttunut ulkomuoto on aihettanut haasteita hänen työssään.

Helaine esittelee kuvia itestään ja tatuoinneistaan Instagramissa suositulla @freakyhoody-tilillään. Miehellä on yli 64 tuhatta seuraajaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ulkonäkö aiheutti painajaisia

Kaikki alkoi, kun Helaine koki "eksistentiaalisen kriisin" 27-vuotiaana. Tuolloin hän toimi opettajana lontoolaisessa yksityiskoulussa. Kahdeksan vuoden jälkeen hän on peittänyt ihonsa tatuoinneilla. Ihon lisäksi hänen kielensä ja jopa silmämunansa on tatuoitu.

Asiat saivat ikävän käänteen viime vuonna, kun eräs perhe teki miehestä valituksen.

Tuolloin hän opetti Pariisin esikaupunkialueella sijaitsevassa päiväkodissa. Kolmevuotias lapsi, joka ei kuulunut Helainen opetusryhmään, oli alkanut näkemään painajaisia nähtyään miehen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Valituksen johdosta hänet siirrettiin päiväkodista muihin tehtäviin. Nykyisin hän opettaa ainoastaan yli kuusivuotiaita lapsia alakoulussa. Valituksista ja ihmettelevistä kommenteista huolimatta Helaine pysyy positiivisena.

- Rakastan työtäni, hän kertoo Reutersille.

Helaine toivoo, että pystyy näyttämään lapsille, että myös normista poikkeavat ihmiset tulee hyväksyä.

- Ehkä heistä kasvaa avoimempia ja vähemmän rasistisia ja homofobisia aikuisia.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Mies haluaa näyttää alienilta: Poistatti nenänsä ja korvansa sekä tatuoi kehonsa silmämunia myöten

Lue myös: Sini Ariell teki tatuoinnin itselleen - esitteli lopputulosta somessa, katso

Lähteet: Reuters, Unilad

Kilpailut

Uusimmat