Kuva: Shutterstock

Useampi suomalainen pudonnut jo heikkoihin jäihin - "Nyt ei ole aika lähteä jäälle"

03.12.2021 14:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Jäätilanne on tällä hetkellä petollinen. Foreca, Ilmatieteen laitos ja viranomaiset varoittavat, että suurimmassa osassa maata jäät eivät vielä kestä niillä kulkemista.

Pakkaskelien myötä myös vesistöt alkavat hiljalleen jäätyä. Jäätä on muodostunut monin paikoin merellä ja sisävesistöissä Suomen etelä- ja keskiosia myöten. Jäät ovat kuitenkin edelleen laajalti heikkoja, varoittaa Foreca blogissaan.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Oulun eteläpuolella sisävesistöjen jäät ovat pääsääntöisesti liian heikkoja jäällä liikkumiseen. Myös merellä jäät ovat heikkoja, varoittaa Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

– Itse en kyllä vielä menisi jäälle. Luonnonvesien jää ei ole kuin luistinradalla eli tasapaksua kaikkialla. Lisäksi luonnonvesien jäissä on aina jotain epäpuhtauksia ja virheitä, kuten ilmakuplia, halkeamia ja muuta, jotka heikentävät jäätä ja vähentävät kantokykyä, Vainio sanoo Forecan blogissa.

Jotta jäällä liikkuminen olisi turvallista, täytyy tuntea jään ja sillä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautua oikein. Vaikka jonkun näkisi jäällä, sinne ei pidä mennä perässä tietämättä mitä tekee. 

– Sanoisin, että vähintään kymmenen senttimetriä kunnon alkutalven teräsjäätä pitäisi olla ja silti pitää olla varovainen. Ja ehdottomasti jäänaskalit kaulaan. Ei niitä taskun tai laukun pohjalta kaiveta, kun jää pettää ja kylmään veteen mulahtaa. Ja sieltä on todella vaikea päästä pois, Vainio muistuttaa.

Tänäkään alkutalvena ei ole vältytty jäihin putoamisilta. Myös Merivartiosto varoittaa, että nyt ei ole aika lähteä jäälle. Jo aiemmin Merivartiosto kertoi Twitterissä, että useampi ihminen oli pudonnut jäiden läpi.

Lue myös: Norjalainen YouTube-tähti kuoli kuvatessaan videota - putosi heikon jään läpi hyiseen veteen

Lähteet: Foreca, Merivartiosto

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat