Kuva: Shutterstock

Vuoden 2022 suosituimmat koirarodut Suomessa listattiin - löytyykö oma karvainen kaverisi listalta?

07.01.2023 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Yksi rotu on pitänyt kärkisijaa jo vuodesta 2009 lähtien.

Kennelliitto on julkistanut vuoden 2022 suosituimmat koirarodut Suomessa. Vuonna 2022 Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä 48 629 koiraa, kun vuonna 2021 rekisteröintejä oli 52 743, jolloin rekisteröintien määrä laski 7,8 prosenttia verrattuna vuoteen 2021. Koronavuosina 2020 ja 2021 koirien rekisteröintien määrä kasvoi vuodesta 2019 lähes 17 prosentilla, mutta nyt rekisteröintien määrä jäi jo alle koronavuoden 2020, jolloin rekisteröitiin yhteensä 48 932 koiraa.  

Kennelliitto haluaakin muistuttaa, että koiran hankintaa tulee miettiä tarkkaan, eikä lemmikkiä tule ottaa kevyin perustein. 

- Koiran hankinta tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista ja hankinnan on aina oltava tarkkaan harkittu päätös. On otettava huomioon koiran asema myös koronan jälkeisessä ajassa osana jokapäiväistä arkielämää, muistuttaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Yhden rodun suosio jatkuu edelleen 

Labradorinnoutaja pitää listauksessa jälleen kärkisijansa ja kyseinen rotu onkin ollut vuodesta 2009 alkaen Suomen suosituin koirarotu. Labradorinnoutajia rekisteröitiin viime vuonna 2583 kappaletta ja seuraavaksi eniten rekisteröitiin shetlanninlammaskoiria (1279) ja kolmanneksi eniten suomenlapinkoiria (1251). 

Voit katsoa koko listan alta. Suosituimmat koirarodut vuonna 2022 Suomessa olivat:  

1. Labradorinnoutaja 

2. Shetlanninlammaskoira 

3. Suomenlapinkoira 

4. Kultainennoutaja

5. Saksanpaimenkoira

6. Jämtlanninpystykorva 

7. Jackrussellinterrieri 

8. Suomenajokoira 

9. Kääpiösnautseri 

10. Karkeakarvainen mäyräkoira

Lue myös: Ihmisten jouluherkut eivät sovi koiran lautaselle - joistain voi koitua hengenvaarallinen myrkytys

Lue myös: HS: Tutkijat löysivät koirista ällistyttävän ominaisuuden - erikoinen piirre on ainoa laatuaan

Lue myös: IS: Ensi vuosi tuo tullessaan uuden menoerän koiranomistajille: "Emme vielä virastossa tiedä hintaa"

Lähde: Kennelliitto

Kilpailut

Uusimmat