Kaikki artikkelit

Yhtyeen uuden Karavaani-nimisen kesäbiisin lyriikat vaativat hikeä Roope Salmiselta. Oikea suunta löytyi lopulta kebab-ravintolassa.
Kuvassa koira istuu pelokkaana pöydän alla.
Conan O'Brien perusteli päätöstään terveysriskeillä.
Koirille suunnatussa seksinukessa on jopa anus.
Geitel julkaisi ensimmäisen soolokappaleensa 17. huhtikuuta.
Sveitsiläisklinikan tekemä tutkimus on noussut puheenaiheeksi ympäri maailmaa.
Osa olisi valmis jopa lopettamaan lemmikin, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
The New York Times uutisoi aavemaisesta ilmiöstä.
Tutkimukseen osallistui yli 7000 koiraa.
Liikakilot lyhentävät eniten pienten koirarotujen elinajanodotetta.
Asiasta raportoi LadBible-viihdesivusto.
80 prosenttia kyselyyn vastanneista olivat sitä mieltä, että ikävöivät lemmikkiä lomalla, vaikka lemmikki olisi hyvässä hoidossa.
Vähiten haukkuvat berninpaimenkoirat.
Tämä dokumentti on todella täynnä rakkautta.
Boo-nimisellä koiralla on yli 16 miljoonaa seuraajaa Facebookissa.
Espoolaisessa koirapuistossa tapahtunut tilanne jätti naiselle pahan mielen.