Kuva: VR Yhtymä
Rautatieliikenteessä häiriöitä koko Suomessa - korjauksesta ei vielä tietoa
Vika vaikuttaa erityisen paljon Etelä-Suomessa.
Rataliikennekeskus tiedottaa, että rautatieliikenteessä on tänäänn huomattavia viivästyksiä, sillä liikenteenohjausjärjestelmän vika aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen koko Suomessa.
Erityisesti Etelä-Suomessa viivästykset voivat olla merkittäviä, eikä perutuilta vuoroiltakaan vältytä.
Häiriöitä on junien kulkemisen lisäksi myös asemien näyttölaitteissa, sillä häiriö vaikuttaa myös matkustajainformaatiojärjestelmään, jolloin tiedot eivät päivity näyttölaitteisiin. Myöskään kuulutukset eivät tällä hetkellä kuulu missään päin Suomea.
Vielä ei ole tiedossa, milloin ongelma tarkalleen saadaan korjattua.
Lue myös: VR toteutti asiakkaiden kauan kaipaaman toiveen - koskee lipunmyyntiä
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää