Kuva: AOP

Loreenin voitto sai viisufanit sisuuntumaan - muutosta vaativa kansalaisaloite kerännyt tuhansia nimiä

15.05.2023 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kansalaisaloite vaatii muutosta viisujen käytäntöihin.

Ruotsin Loreenin voitto toistamiseen Euroviisuissa ei miellyttänyt kaikkia. Loreen kahmi raadeilta paljon täysiä pisteitä, mutta yleisöäänissä sen sijaan jäi kirkkaasti Käärijälle, joka sijoittui koko kilpailussa lopulta toiseksi.

Loreenin voitto herättikin kiivaan keskustelun siitä, painavatko raadin äänet liikaa Euroviisuissa. Raadin äänten poistamista toivoo jopa niin moni, että uudistuksesta on tehty kansalaisaloite. Aloitteen on allekirjoittanut jo yli kuusi tuhatta ihmistä.

Kansalaisaloite perustelee, että Euroviisujen voiton pitäisi mennä sille esiintyjälle, joka todella onnistuu saamaan yleisön puolelleen. Alunperin Euroviisuissa tarkoituksena onkin ollut nähdä esitysten moninaisuutta, joka ei nyt välttämättä toteudu, sillä raadit ovat usein kovin yksimielisiä ja arvostavat vain tiettyjä asioita.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan äänestyssysteemin muuttamista siten, että painoarvoa vähennettäisiin raadin ääniltä ja lisättäisiin yleisöäänille, jolloin kilpailu heijastelisi paremmin yleisön näkökulmaa.

"Me ajamme uudistettua äänestyssysteemiä, joka takaisi tasapainoisemman edustuksen yleisöäänille.Tämä voisi sisältää esimerkiksi raadin äänten painoarvon muokkaamista, mikä estäisi yleisöääniä jäämästä niiden varjoon. Voisimme myös edes harkita systeemiä, jossa yleisöäänet määrittäväisivät lopputuloksen. Tämä säilyttäisi uskon kilpailuun ja vakuuttaisi, että kilpailun tarkoituksena on heijastaa todellista yleisön valintaa", vetoomuksessa perustellaan.

Lue myös: Raadit veivät Suomelta euroviisuvoiton, nyt Käärijä kommentoi yleisön raivostuttanutta seikkaa: "Harmittaa totta kai"

Lue myös: Käärijä on "150-varma" voitostaan juuri ennen euroviisufinaalia - "Palataan Suomeen torille!"

Lähde: Change.org

Kilpailut

Uusimmat