Kuva: Shutterstock
Foreca: Myrskytuulet ja rankkasateet saapuvat Suomeen - turhaa liikenteeseen lähtöä syytä välttää
Rankkasateet tuovat mukanaan muun muassa vesiliirron riskin.
Suomeen leviää tänään voimakkaitakin rankkasateita ja rajuilmoja. Erityisen voimakkaana sääolot koetaan Forecan mukaan eteläisessä osassa maata.
Rajuilmasta voi koitua ulkona liikkujille monenlaista harmia, minkä vuoksi muun muassa liikenteeseen lähtöä kannattaa välttää jos mahdollista. Kun vettä tulee kerralla runsaasti, se voi kertyä ajoväylille ja aiheuttaa hyvin vaarallisen vesiliirtotilanteen. Rankkasateessa myös näkyvyys heikkenee.
Myös tuuli on voimakkaan puuskittaista. Maanantai-iltaan mennessä tuulet voivat Suomenlahdella voimistua jopa myskypuuskiksi eli 21m/s. Niiden todennäköisyys nousee päivän mittaan myös sisämaassakin Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Yli 20 metrin sekuntinopeus on korkea, sillä tuulivahinkoja voi sisämaassa tyypillisesti syntyä jo 15 metrin sekuntinopeudessa.
Runsaat sateet myös painavat lämpötilaa alemmas. Useilla alueilla jäädään vain 15 asteeseen, mutta idän ja pohjoisen poutaisemmilla alueilla saatetaan kohota jopa 20 asteeseen.
Sateet eivät tältä viikolta näytä jäävän vain maanantaihin, sillä epävakainen sää näyttäisi jatkuvan. Elokuun kokonaissademäärä saattaakin nousta vielä melko korkeaksi.
Lue myös: Forecan ennusteessa syksy kolkuttelee jo ovella - oliko kesän lämpö nyt tässä?
Lue myös: Foreca: Loppukesän ja alkusyksyn pitkä sääennuste julkaistiin: "Yllätys"
Lähde: Foreca