Kuva: Laura Happo / Tampereen kaupunki

Tampereen Tähtikadulle lisättiin jälleen uusia tähtiä

29.09.2023 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yleisö on saanut vaikuttaa tähtien saajien valintaan.

Tampereen Tähtikadun uudet tähdet julkaistiin tänään. Tänä vuonna kadulle oman laattansa saivat Vesa-Matti Loiri, Kikka eli Kirsi Siren, HIM-yhtye, Antti Tuisku, Santtu-Matias Rouvali, Maija Vilkkumaa ja Anna-Mari Kähärä.

Vuonna 2019 aloitetulla perinteellä halutaan muistaa musiikin tekijöitä monista eri genreistä. Tänä vuonna haluttiin tunnustuksella kannustaa niin elossa olevia muusikoita kuin muistaa jo edesmenneitä taiteilijoita. 

"Tähtien saajat edustavat laajasti eri genrejä ja Tamperetta laajasti musiikkikaupunkina. Emme halunneet valita tähdiksi pelkästään suuruuden tai suosituimmuuden perusteella, vaan halusimme kannustaa ja kiittää myös elossa olevia, yhä aktiivisesti musiikkia tekeviä, esittäviä tai tuottavia henkilöitä, Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja", kuvailee lehdistötiedotteessa apulaispormestari Matti Helimo.

Tähtien saajien valintaan vaikuttavat yleisöltä tulleet ehdotukset. Katu sijaitsee Tullin alueella, Åkerlundinkadulla. 

Kikan elämää käsiteltiin myös viime vuoden lopulla ensi-iltansa saaneessa Kikka!-elokuvassa. (kuva: Laura Happo / Tampereen kaupunki)

Lue myös: Hyvinkään Tähtiraitille tänä vuonna saavat oman tähtensä kaksi pitkän uran tehnyttä elokuvantekijää

Kilpailut

Uusimmat