Kuva: Shutterstock

Aja turvallisesti joululiikenteessä - katso vinkit ja ennuste pahimmasta ruuhka-ajasta

22.12.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Joululiikenne alkaa selvästi vilkastua jo tänään.

Joulunajan liikenneruuhkat ovat jälleen käsillä ja kuin niissä ei olisi jo tarpeeksi haastetta, vietetään matkustuspäiviä tänä vuonna monin paikoin hyvinkin lumisissa ja haastavissa olosuhteissa.

Fintraffic tiedottaa, että joululiikenteeseen on tänä vuonna syytä varata erityisen paljon malttia ja tarkkaavaisuutta, sillä ajokeli on monin paikoin todella heikko juuri ruuhkaisimpina matkapäivinä eli tänään perjantaina sekä huomenna lauantaina. Yksinkertainen keino varautua yllättäviin tilanteisiin kehnossa näkyvyydessä on pidentää turvaväliä tavanomaisesta, neuvoo tiedotteessa Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä. Normaalit turvavälit eivät näissä olosuhteissa mitenkään riitä.

”Riittävän turvavälin valintaan vaikuttaa erityisesti kaksi asiaa: nopeus ja olosuhteet. Maantiellä kesäisissä oloissa etäisyyden pitää olla metreinä sama kuin ajonopeus eli kahdeksankympin vauhdissa vähintään 80 metriä tai toisin sanoen vähintään neljä sekuntia. Lumi- tai vesisateella tai tienpinnan ollessa jäinen tai polanteinen tämä ei kuitenkaan riitä. Talvikelillä turvavälin pitää olla jopa tuplasti pidempi ja jäisellä kelillä vieläkin enemmän.”

(kuva: Shutterstock)

Myös omalla asenteella on väliä, hermot kireällä tulee helposti tehtyä äkkinäisiä liikkeitä tai menetettyä malttinsa liikenteessä. Joulutunnelma kannattaisikin ottaa mukaan jo matkalle, jotta kaikki pääsevät hyvillä mielin joulunviettoonsa.

”Jouluna vaihdetaan vapaalle. Työkiireet saattavat kuitenkin yhä pyöriä mielessä ja joulun liikenne ruuhkineen voi kiristää hermoja. Tiukka aikataulu sekä omat tai muiden autoilijoiden virheet voivat ärsyttää ja aiheuttaa kiukkua. Liikenteessä nämä tunteet tulee kuitenkin painaa taka-alalle ja käsitellä tarvittaessa myöhemmin. Vain omaan toimintaasi voit lopulta vaikuttaa. Rauhoitu ja keskity siis ajamiseen, ole armollinen itsellesi ja toisille. Näin pääsemme kaikki turvallisesti joulun viettoon ja takaisin”, neuvoo Traficomin erityisasiantuntija Petteri Harjuvaara.

Ruuhkapiikit osuvat hyvin tyypillisiin ajankohtiin

Liikenteellä on tapana ruuhkautua erityisen pahasti tiettyinä ajankohtina, joten ne voi olla järkevää yrittää kiertää, jos siihen on itsellä mahdollisuus.

Fintraffic arvioi, että pahimmat ruuhkapiikit osuvat menoliikenteessä aatonaatolle eli lauantaille aikavälillä 10–16, joskin pohjoisempaan suuntaavien tiellä ruuhka voi jatkua myöhempäänkin. Liikenne vilkastuu kuitenkin selvästi myös jo tänään perjantaina iltapäivästä alkaen, kun ihmiset suuntaavat aloittamaan lomansa.

Paluuliikenne puolestaan alkaa jo joulupäivänä 25.12. iltapäivästä. Ruuhkaisin päivä on kuitenkin vasta 26.12. Tällöin ruuhkat näkyvät erityisesti etelää kohti ajettaessa.

Lue myös: Joululiikenne voi Forecan mukaan alkaa kaoottisissa merkeissä: "Kannattaa varautua huonoon ajokeliin"

Lue myös: Arkinen näky liikenteessä pelottaa monia, selviää Liikenneturvan kyselystä

Kilpailut

Uusimmat