Kuva: Tomi Natri / AOP

Passijonojen tilanteeseen on tullut muutos - Poliisihallitus ohjeisti ja nyt aikoja saa jo ensi kuulle

06.04.2024 18:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisista kertoo painopisteen kääntyneen passijonoissa viime vuosina pitkälti jonottavien asiakkaiden palveluun.

Passijonojen ruuhkista on uutisoitu jo vuosien ajan. Varsinkin suuremmissa kaupungeissa ajanvarausajat poliisilaitoksille on mennyt useiden kuukausien päähän. Vaihtoehdoksi on jäänyt jonottaa asemalla ilman ajanvarausta, jolloin on saattanut joutua odottamaan pitkäänkin.

Vain muutama viikko sitten Helsingissä ajanvarausaika olisi mennyt heinäkuun puolelle. Passi oli saatava uusittua, joten menin Helsingin pääpoliisiasemalle Pasilaan ilman ajanvarausta jonottamaan tiistaina 2. huhtikuuta. 

Lupapalvelu aukeaa kello 8.00 aamulla. Saavuin paikalle kello 7.50, jolloin aseman edessä seisoi jo pitkä jono. Oven auetessa jono lipui sisätiloihin. 

Ilman ajanvarausta saapuneet ottavat vuoronumeron automaatista. Itse olin tehnyt ohjeistuksen mukaan passihakemuksen jo etukäteen verkossa, joten valitsin automaatista tunnistuskäynti/sähköiset hakemukset -lipukkeen. 

He joilla oli aika varattuina, ohjeistettiin odottamaan kunnes heidät kuulutetaan omalla nimellään vuorolleen. 

Poliisi muistuttaa lupapalvelussa asioivia ottamaan mukaan henkilökortin tai passin, jotta asiointi sujuu mahdollisimman nopeasti. Myös vanhaksi menneestä passista tai henkilökortista sekä esimerkiksi ajokortista on hyötyä henkilöllisyyden todistamisessa, mutta silloin tunnistautumisessa voi mennä kauemmin. 

Pasilan poliisiasema täyttyi hetkessä ihmisistä. Palvelutiskejä oli auki useita, joten jono lähti nopeasti rullaamaan. Tasan tunnin kuluttua saapumisesta kello 8.50 tuli oma vuoroni. Molempien käsien etusormet lukijaan, allekirjoitus ja tarkistus omien tietojen oikeellisuudesta. Noin kaksi minuuttia ja prosessi oli ohi. 

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä

Painopiste muuttuu ajanvarausasiakkaiden palveluun

Jonottaessa meni tällä kertaa tunti. Käyn vielä samana päivänä tarkistamassa sen hetkisen ajanvaraustilanteen Helsingissä. Toukokuu ja kesäkuu ovat täyttyneet useista uusista ajoista. Mitä on tapahtunut?

Ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisista mainitsee ajanvarausaikoja olleen liian vähän saatavilla ja siksi Poliisihallitus on ohjeistanut laitoksia muutokseen. 

– Olemme Poliisihallituksen suunnasta pyrkineet ohjeistamaan laitoksia siten, että nimenomaan painopiste olisi ajanvarausasioinnissa jonottavien palvelun sijaan, summaa Ruutu. 

Ruutu mainitsee painopisteen pitkälti kääntyneen viime vuosien aikana jonottavien palveluun. Esimerkiksi Helsingissä panostus on ollut jonottavien asioinnissa. 

– Varsinkin muutama vuosi sitten koronarajoitusten jälkeen oli hirveät hakijamassat. Silloin keskityttiin jonottavien palvelemiseen, kun ihmiset tulivat hallitsemattomasti laitoksille. 

Vaikka ajanvarauksesta halutaan nyt tehdä ensisijainen vaihtoehto, muistuttaa Ruutu jonottamisen olevan edelleen varteenotettava mahdollisuus. 

Vaikka Poliisihallitus on antanut ohjeistuksensa uuteen painotukseen, sanoo Ruutu poliisiasemien toimivan hyvinkin itsenäisesti ajanvarausasioiden ja palveluiden osalta. Käytännönratkaisut, kuten paljon ajanvarausaikoja avataan, tehdään laitostasolla. 

Alkuvuoden ruuhkien syyt

Vuoden 2019 alussa voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen myötä ajokorttia ei voi enää käyttää henkilöllisyyden todistamiseen vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä haettaessa. Henkilökortti on tavallisesti voimassa viisi vuotta eli uusinnat osuvat monilla tälle vuodelle. 

Alkuvuoden ruuhkien syiksi Ruutu nimeää tämän lisäksi myös ulkomaalaisten henkilökorttihakemusten määrään. 

– Ukrainalaiset ovat hakeneet paljon ulomaalaisten henkilökortteja. 

Mieleisen ajanvarusajan saamiseksi Ruutu vinkkaa parhaaksi ajankohdaksi ajan etsimiselle aamun. Hän mainitsee joka yö ajanvarausjärjestelmään avautuvan uusia aikoja manuaalisesti. 

– Valitettava fakta tällä hetkellä kuitenkin on, että osa ajoista menee tosi pitkälle, eikä ole muuta mahdollisuutta kuin mennä ilman ajanvarausta. 

Perjantaina 5. huhtikuuta Helsingissä, Turussa ja Oulussa ajan sai vielä toukukuulle. Tampereella tilanne on tällä hetkellä heikompi ja seuraavat vapaat ajat löytyivät elokuulta.

Lue myös: Miksi poliisiauton takatilassa ei ole turvavöitä? Helsingin poliisi vastaa videolla

Lue myös: Ampumakelvottomiksi tehtyjen aseiden viimeinen ilmoituspäivä lähestyy, poliisi muistuttaa

Lue myös: Lomalaisia voi odottaa ikävä yllätys - passin uusiminen voi viedä tällä hetkellä kuukausia

Kilpailut

Uusimmat