Kuva: Shutterstock

Konkurssien määrä kasvoi edelleen - tietyt alat korostuvat

28.05.2025 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Konkurssihakemuksia tehtiin erityisesti palvelu- ja rakennusaloilla.

Konkursseja pantiin vireille huhtikuussa 2025 yhteensä 333 kappaletta. Määrä on jatkanut kasvamistaan, sillä luku on 38 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa.

Konkurssien määrä on kasvanut myös koko vuoden tasolla, sillä viimeisimmän 12 kuukauden aikana konkursseja tehtiin 9 prosenttia enemmän kuin sitä edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Huhtikuussa korostui erityisesti konkurssihakemusten määrä palvelualuilla. Konkurssihakemuksia tehtiin huhtikuussa 102 kappaletta muiden palveluiden aloilla eli esimerkiksi informaatio- ja viestintäpalveluiden, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, hallinto- ja tukipalveluiden, koulutuspalveluiden, terveys- ja sosiaalipalveluiden sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan aloilla.

Paljon konkurssihakemuksia oli myös lisäksi rakentamisen aloilla, joilla tehtiin huhtikuussa 87 konkurssihakemusta. Juuri rakentamisen toimialalla oli myös eniten kasvua konkurssihakemusten määrässä suhteessa vuodentakaiseen. 

Lue myös: Konkurssihakemusten määrä on synkempi on kuin vuosikymmeniin

Lue myös: Muotisuunnittelija Samu-Jussi Kosken perustama yhtiö Samuji hakeutuu konkurssiin

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.